— Vain sille miehelle, joka…
Hän seisahti vieläkin puheensa hetkiseksi ja ojensi molemmat nyrkkinsä kuulijoita kohden.
— Joka tuo minulle niin paljon kultaa, kuin Kristina painaa.
Kaikki ovat vaiti, vain Bohuska hymyilee.
— Niin paljon puhdasta kultaa, ymmärrättekös! — Ei rahtuakaan vähemmän.
Vannon, ettei rahtuakaan vähemmän…
Luppán ritari huudahti kiivaasti.
— Haaveita! Paljaita haaveita, Stevo.
Suuttuneen näköisenä katsahti Csemez herra puhujaan ja vastasi arvokkaasti, verkkaisella äänellä:
— Minä puhun isänä, hyvät herrat, enkä ystävänä! Vakaana, ymmärtäväisenä isänä, jota tulee kunnioittaa. Aate on oivallinen. Mitä olen sanonut, sen olen sanonut. Ei siitä asiasta enää puhettakaan! Annapas tänne se kannu, Kristina.
Tämän kuultuansa otti Luppán herra hattunsa käteen ja lausui oven suussa lähtöä tehden: