Mitenkä ihmiselle, joka on neljäkymmentä vuotta seurustellut metsän, vuorten ja pilvien kanssa, johtuukin niin paljon ajatuksia mieleen!
Vai oliko hän vain nähnyt unta, että Boriska oli kuollut… Olihan se hänen äänensä! Ihan selvästi hänen äänensä. Mestari pudisti nyrkkiä.
Kuka tohtii matkia tuota ääntä?
Synkin katsein silmäili hän seutua.
Ei mitään näkynyt eikä kuulunut.
Lampaat ääneti syövät ruohoa, kellokas katselee häntä vakaasti ja välinpitämättömästi, paimenpoika makaa makeasti nurmella, lehdet puissa eivät liikahtaneet, linnutkin sillä hetkellä olivat vaiti.
Kukahan oli Olejita puhutellut?
Kuka sen tietää?
Ehkä vainen itse hiljaisuus, jossa yksin mehiläisten hiljainen surina kuului.
Jospa joku sentään osaisi selittää, mistä mehiläiset suristessaan keskustelevat Brezinan laaksossa!