Miksihän Anika nyt sitä sanoo pyssyksi, jota hän tähän asti on säkkipillinä pitänyt? — Paha aavistus alkoi sydäntä painaa…
Koneellisesti kävi hän sulkemaan navetan ovea, kun lampaat olivat sisään menneet.
Olejin ajatukset palasivat taasen liharuokaan, jos ne nimittäin olivat edes muualle joutuneetkaan.
— Vai on sinulla paistettua lihaa? Sepä oivallista, Anika! Ihan luulisi vieraita talossa olevan.
— Niinpä kun onkin. Heti tulee vieraita.
— Ketä?
— Sepä vasta oli omituinen mies, — vastasi Anika.
— Tuttavianiko?
— Ei, ei. Herrasmies, jonkinlainen metsästäjä… En ole ikinä ennen nähnyt häntä.
— Ei se mikään metsästäjä ollut, tyttöseni, vaan kaiketi noita komitaatin vetelehtijöitä virkamiehiä. Kun ei niiltä koskaan saa olla rauhassa.