— Mutta hän sanoi, ettei hän tuntenut teitä.
— Mitä sitte, vaikka olisi sanonutkin. Kyllä mailmaan sanoja mahtuu, mutta hullu niitä kaikkia uskomaan menee.
Kuitenkin oli Anikan sangen vaikea uskoa, että tue pulska nuori mies olisi ollut Záhony.
— Vielä hän sanoi minua keijukkaaksi ja tahtoi minua vallan väkisin suudella.
Ehdottomasti nosti Matti nyrkkiänsä.
— Vai niin? — jupisi hän jurosti.
— Istui viereeni porstuan kynnykselle ja rukoili niin koreasti, että antaisin vain yhden kerran, yhden ainokaisen kerran hänen kiertää kätensä uumalleni, taikka sanoi hän tulevansa hulluksi, ellen niin antaisi.
— No annoitko? — ähisi Matti.
— Kun hän niin todenteolla sanoi hulluksi tulevansa.
— Aivan kuin Záhony! — tokaisi vanhus hyvillä mielin.