Vieras nauroi.
— Jos sinä olisit Brezinan herra, ukko, niin mitäs sitte minulle jäisi?
Loukkaantuneena katsoi lampuri naurelijaan silmät seljällään sekä kysyi vielä ankarammin:
— Mikäs onkaan kunniallinen nimenne ja arvonne? Sen mukaan me ihmiset olemme tottuneet toisiamme kunnioittamaan.
— Minä olen Talárin herttua Paul.
Lusikka putosi Olejin kädestä, pelästyksissään hypähti hän seisomaan sekä kelmeni. Nuori herttuako se oli, joka siinä istui vastapäätä, hän jonka suhteen kuningaskin on vain talonpojan hiuskarvan verran korkeampi herra? Kukapa sitä olisi uskonut!
— Oi, armollinen herra… oi armollinen herttua — sopersi hän arasti, — kuka sitä olisi voinut arvata!
— Ei hätää mitään, ukko, — virkkoi herttua hilpeästi, — vaikkei Brezina olekaan sinun omasi, niin on sinulla kalliimpi aarre, nimittäin kaunis Anika.
Matin, joka istui siinä pöydässä nuoren herttuan vieressä, veri suonissa hyytyi; hän ei olisi voinut paikaltaan liikahtaa eikä sanaa suustansa saada, vaikka pää olisi viety.
— Tyttölapsi ei ole tuloihin luettava, armollinen herra, vaan paremmin menoihin.