Ajatukset ovat niin hävyttömät, etteivät tottele, vaikka käskeekin heitä suorimaan tiehensä.
Kuinka käy Anikan? Hän oli aikonut myydä tyttärensä, hän, Tuomas Olej, Brezinan lampuri. Myydäkö häntä aarteista, rikkauksista? Ei koskaan! Ei koskaan!
Ja tuo ääni, joka oli seitsemäntoista vuotta elellyt metsässä, puhutteli tänään häntä jo kolmasti sanoen nuhtelevasti: Tuomas! Tuomas!
Hirveätä! Yhdeksän kellokkaan kellotkin tietävät puhua, että »karjatalon osti… kunniaansa vaihtoi».
— Kuules poika, ota irti kaulasta nuot kellot!
Matti tekee työtä käskettyä, mutta kovasti hän tuumii, mikä lampurin päähän nyt on pistänyt.
— Kuules Matti, anna kellojen olla; tuli toinen asia mieleeni. Ota takki yllesi! Paljoko aikaa jo lienee kulunut?
— Päivä on yli puolen.
— Saat lähteä Taláriin.
— Ymmärrän, isäntä.