— Menet herttuan hoviin ja sanot, että olet Brezinan lampurimestarin asialla sekä tahdot puhutella itse herttuata.
Matti kuunteli tarkasti, hengitystään pidätellen.
— Sinut lasketaan sisään. Seisot herttuan edessä ja lausut hänelle sanasta sanaan näin: »armollinen herra, Brezinan lampuri ilmoittaa, ettei siitä meidän kesken puhutusta asiasta ikinä synny mitään; heittäkää se mielestänne armollinen herra.» — Ymmärsitkö? Riennä!
Matti olisi mielellänsä tarkemmin udellut, mikä se asia oli, mutta lampuri oli niin äreän ja tuiman näköinen, ettei uskaltanut häntä puhutella ja ruveta kyselemään. Matti aavisti kuitenkin vaistomaisesti, ettei tuo asia olisi oleva herttualle mieliksi — ja hän kiiruhti sitä toimittamaan.
Illan tullen hän saapui matkaltansa Talárista. Läähöttäen, väsyneenä mutta kumminkin vihellellen hän palasi kotia. Mistä hiidestä oli hän niin hyvälle hatulle tullut?
— Mitä sanoi herttua? — kysäsi lampuri ääntänsä hilliten.
— Ei mitään, isäntä. Ei niin mitään.
— Et siis hänen puheillansa käynytkään! — torui hän murheissaan.
— Enkä käynyt, — vastasi poika levollisella omatunnolla.
— Mutta enkö minä käskenyt? — ärjäsi ukko vihaisesti.