Äänensä sorroksiin huudeltuansa vaikeni hän yhtäkkiä. Kalpeista kasvoista katosi surun ja epätoivon ilmaus; hän muuttui synkännäköiseksi, uhkamieliseksi, istui porstuan kynnykselle ja pisti tupakkaa piippuunsa sekä päästeli niin jäykkänä savuja, kuin olisi hän siinä korkeintaan miettinyt, tuleeko huomenna sade vai pouta.
Mutta äkisti nousi hän seisoalle sekä viittasi sormellaan uhkaavasti taivaasen.
— Kuules, Jumala! Vielä tänään sinulle näytän…
Sitte istui hän taas kynnykselle ja poltteli piippuansa aivan kuin hänellä ei muita aikeita olisi ollutkaan.
Vasta silloin hän heräsi mietteistänsä, kun lammaslauma Matin johtamana astui pihaan.
— Olipa hyvä, kun tulit, poikani, — puhui hän paimenelle tavattoman lempeästi. — Tuolla tuvassa on kiireinen kirja, jonka sinä saat heti viedä pehtuorille Taláriin. Käske hänen lähettää se armolliselle herralle, mutta älköön sulkeko kirjettä vielä tänään, vaan vartokoon huomiseksi. Sitte saa hän huomenna kirjoittaa siihen jotain lisää.
— Menen heti noutamaan sitä tuvasta, isäntä.
— Ei sinun tarvitse, kyllä minä sen tuon.
— Mutta antakaa minun mennä edes pyytämään Anikalta vähäisen lämmintä ruokaa, ennenkuin lähden.
— Älä huoli mennä. Tässä on rahaa; saat sitte matkalla syödä ja juoda.