Ja Brezinan lampuri juoksi yhä edelleen. Herra yksin tiesi, minne hän viimein seisahtui ja joutui? …
Kun Matti aamun valjetessa saapui kotia, niin hän ei enää löytänytkään
Brezinan karjataloa, vaan tyhjän, mustan savuavan sijan.
Maahan vajonneita, hiiltyneitä hirsiä, mustuneita luita….
Olivatko ne ihmisen vaiko eläinten luita?
Paimenen sydäntä alkoi ahdistaa. Kaikki oli hänestä kauhea, hämmästyttävä arvoitus.
Hän huuteli Anikaa ja lampuria nimeltä.
Ei kukaan vastannut.
— Herra Jumala, missä lienevätkään? …
Palavat kekäleet, jotka siellä täällä kiiluivat tuhan alta, eivät suinkaan hänelle vastausta antaneet.
* * * * *