Eikä Tapani koskaan liiku pois kotitienoiltansa mieheksi tultuaan. Ennen nuorna tosin häneenkin tarttui, kun piti elämänuraa valita, kansansa yhteinen vika, nimittäin vähimmän ruumiinvoimia kysyvän ammatin etsiminen, jonkatähden hänkin rupesi juurikoreja ja muita punomateoksia tekemään. Tällä uralla joutui Tapani kauvas mailmaan, mutta jo puolen vuoden perästä suuttui hän tuohon virkaan ja rupesi kotia päästyään siihen toimeen, jossa hän nyt on ja joka silloin sattui avoinna olemaan.
Itse hän ei koskaan puhu ulkomaanmatkastansa, vaan tästä tietää kertoa kunnianarvoisa pastori, joka ollen oikea luterilainen, vieraassa maassa, kuuluisan Preussin kansan keskellä kokosi nuo loppumattomat sanat ja viisaudet, joita hän nyt sunnuntaisin vähitellen tipahuttelee sanankuulijoillensa. Hän useinkin kertoo, miten hän kerran oltuansa kaksi vuotta poissa rakkaasta kotimaastansa ja paraikaa sitä muistellen astuskelee Berlinin katuja, — niin keksii hän likaisen, sangen tutun näköisen henkilön, joka oli kotoisin hänen kotikylästänsä. Silloinpa hän ihastui; olihan se hänen entinen leikkitoverinsa Lapaj, korikimppu kädessä, leveä vaskisolkinen vyö kupeilla.
— Sinäkös se oletkin, Tapani? Ihan sama mies! — huudahti hän silloin ihastuneena miehelle, jonka töppösissä ehkä vielä oli kotimaan tomukin säilynyt.
Vaan Lapaj ei ollut millänsäkään hänen tervehdyksestänsä.
— No niin, — olenhan minä Tapani; entä sitten; — ja näin sanoen astui hän jäykästi edelleen, tuntematta edes hiukkaakaan hämmästystä taikka iloa kohtauksesta.
— Lapaj! Lapaj! Pysähdy! Etköhän minua tunne?
Nyt pastorin kertomuksen mukaan miehemme vihdoin oli pyörähtänyt sekä äreästi vastannut:
— Nono! Mitä minusta tahdotte? Olettehan te pastorin poika, se »tutentti». Olisikos teillä työtä antaa?
Ja tämän kohtauksen pastori joutuu useastikin kertomaan, sillä tapahtuuhan sangen vähän muuta mainittavaa miehelle, jonka »vuoret ovat nielleet». (Hän käyttää tätä sananpartta osoittamaan kovaa kohtaloaan, joka on hänen laajat tietonsa haudannut tänne syrjäiseen ja köyhään slovakilaisseurakuntaan.) Sentähden täytyy hänen turvautua vanhoihin muistoihin; ja ynnä tuon mainitsemamme muiston kanssa olivat muuan nuoruuden ijässä tehty tepponen, kuten väitetään, suurenmoinen tappelu, sekä kolmanneksi nykyiseen vaimoonsa kummallisesti alkanut tutustuminen hänen elämänsä käännekohtia. Ja kun isällinen kaitselmus oli hänet siunannut paremman kohtalon ansainneella puheliaisuudella siitä lähtein, kuin hän koulussa läksyjä lukemasta pääsi, niin ei sovi kummastella, että hänen kohtauksensa Lapajin kanssa seuroissa tuli yhtä usein ilmoille kuin muutamat ruokalajit eräiden ravintoloiden ruokalistoilla. Sitä enemmän se oli anteeksi annettava, koska hän viljeli sitä sielunhoidollisessa tarkoituksessa seurakuntansa rakentamiseksi, tahtoen siten osoittaa, ettei slovakin kansassa löydy hellempiä tunteita eikä isänmaanrakkautta, ja että Lapaj oli epäsikiö, tunnoton puupölkky, joka näytti olevan syntynyt tähän mailmaan vain kuluttaaksensa muutamia leveälierisiä hattuja yhdeksännellätoista vuosisadalla.
Mutta kumminkin hän Lapajista pitää. Kun luonto talven tullen sulkee ovensa, jotta Lapájikin sen helmasta pois joutuu, niin saa hän asua kaukana pappilan korvessa sijaitsevassa myllyssä, pastori antaa hänen siellä majailla, kun hän kevääsen asti myllyä vartioitsee. Metsästä saa hän kyllin työn ainetta korien ja mehiläispesien tekoon, lapioiden ja tadikkojen veistoon.