— Kyllä avaan — kuului sisältä; kyllä sinulle avaan. Kas vaan, millä asioilla sinä kuljet näin varhain aamulla? Ja kas lasta? Kasvaako korvessa tuollaisiakin?
— Niinpä näkyy! Mutta älä nyt tähän kyselemään jää, vaan sytytä tuli takkaan ja anna tänne maitoa. Käytä sukkelaan sääriäsi!
Pian paloi räiskyi iloinen valkea takassa ja tyytyväisnä lapsi joi särpäsi maitoa.
— Kuules Elias! — virkkoi Lapaj synkkänä muodoltaan ja sormellansa tuimasti sysäten pöydällä makaavaa säkkipilliä, — myyn sen.
— Mitä myytte?
Lapaj ei mitenkään olisi nyt saattanut julki lausua tuota yhtä sanaa; vielä toiste hän vain vapisevalla kädellä viittasi säkkipilliin:
— Tuon tuossa! — hän vastasi synkällä, liikutetulla äänellä.
— Mitä? Joko myisitte säkkipillin? Nyt kun ei kelpaa koirallekaan? Olisi pitänyt silloin rautaa takoa, kun se kuuma oli, — kun oli ostaja; nyt se on myöhäistä. Viisikymmentä kreutzeriä ei ole suuri raha, mutta sekin olisi teidän kalustanne veteen heitetty hinta.
Näistä sanoista näkyi Tapanin kasvoihin ilmestyvän kauhea alakuloisuus. Hän loi surullisen silmäyksen pienokaiseensa, pää painui alas ja syvä huokaus rinnasta nousi.
— Mutta, — sopersi hän katkonaisesti, vetäen hattua syvemmälle päähän, — luulin, ajattelin, että sinä Elias sen ostat. Myisin sen sangen halvasta.