Mutta kyllä se valmiiksi tuli viimeiseen neulanpistoon saakka. Vain yksi yö oli enää hääpäivään aikaa.
Juuri tänä yönä katosi Ilona Bezerédj kotoansa kuulumattomiin.
Tuuli oli puhaltanut umpeen hänen pienet jälkensä puutarhassa; pensaiden oksat olivat väistyneet hänen tieltään päästääksensä hänet pakenemaan, kuiskaelivat keskenänsä, mutta eivät ilmaisseet mitään. Eikä myöskään maantien tomu totuutta tunnustanut. Kun tuulispää ynnä pölyn kanssa pieksee ilmaan pienen valkoisen höyhenen, ken osaa kertoa, minne se joutuu maahan!
Hän oli ottanut piikatytön vaatteet yllensä, jottei häntä tunnettaisi; lyhyen sarssihameen, pitkävartiset pieksut jalkaan, kattuunihuivin päähän. Pitkät mustat hiuksensa sitoi hän tulipunaisen nauhan kanssa yhteen palmikkoon. Se sopikin hänelle vallan mainiosti.
Saavuttuaan maantielle huomasikin hän olevansa ypö yksin yön pimeydessä, ja avarat pieksut aaveentapaisesti kopisivat, narisivat… Sormus taasen, tuo kapteenin antama sormus, poltti sormea kuin hehkuva kekäle. Hän otti sen sormestaan ja heitti tien viereen pensastoon. Ehkä joku harakka sen sieltä ihastukseksensa löytää!
Mutta minne nyt menisi? Hän ei tuntenut tietäkään. Tietäkö? Mitä tietä? Sitä kaiketi, joka vie lemmityn asunnolle. Ei ei, hän ei mene sinne, ei mene sinne sittekään, vain sinnepäin.
Neito alkoi kiivaasti astua, — mutta pian hän väsyi. Pieksutkin söivät jalat rakoille. Hän istui aidan viereen lepäämään ja miettimään, miten hänen nyt käypi. Ja niin kauvan hän siinä mietti, että viimein nukkui aidan juureen. Rehevä ruoho oli alla patjana, nurmen kukat, aamutuulosen niitä häilytellessä, vienosti silittelivät hänen kasvojaan. Aita ja pensaat häntä varjostivat ja kateellisesti kätkivät.
Ja hyvä olikin, että kätkivät, sillä aamupäivällä, neidon yhä vielä siinä nukkuessa, sananviejä kiireesti ratsasti ohitse, muassaan Szügyiin komitaatinvirastolle kirje, jossa sanottiin, että jos sen ja sen näköinen maalaistyttö tavattaisiin komitaatin alueella, niin olisi hän heti otettava kiinni ja pidettävä vankina Esztergomin kaupungin kustannuksella, kunnes armollinen Bezerédj herra lähettää tarkempia tietoja.
Tällainen sana lähetettiin heti joka taholle. Kaikki Esztergomin kaupunginpalvelijat sinä aamuna saivat hevosen selkään istua.
Mutta olisi tuo yksikin riittänyt, sillä jo illan suussa, sanantuojan vastikään lähdettyä, joutui kaunis maalaistyttö komitaatin vangiksi.