— Piikit pistävät…
Sitte lisäsi hän melkein suruisesti:
— Ennen teidän pihanne ruohottuu, kuin minä sinne astun.
— Mikset? Sanopa, mikset tule? — tutkieli pehtuori intohimoisesti.
— Siksi, siksi että… olkoon menneeksi, sanon … taikka en sano sittekään. En kehtaa semmoisia puhua.
— Sinua pelkuria!
— No, siksi, kun pelkään teitä… tiedättehän… siksi, että olen jo aikaihminen.
Sitte jatkoi hän luontolapsen lailla, raukealla äänellä, kädet hervottomina riippuen selän takana, aivan särkyneiden siipien tavoin.
— Ja te katsotte minua niin kummallisesti, että oikein pelkään…
— Mitä pelkäät? — ähisi mies ihan punastuen.