"Onhan minulla talo!"
Hietaniemi ei osannut vastata.
Taavetti jatkoi: "En voi ymmärtää, minkätähden tuollaisia kysymyksiä esitätte. Ettekö voittanut niitä rahoja arpajaisissa?"
"Voitin!"
"No, niin, maailmasta tulleet maailmaan menkööt; semmoinen niillä on tarkoitus!"
Ja niin rupesivat he illalliselle.
XVII. Ijäti onnelliseksi.
Hietaniemi jäi asumaan Naavalaan ja kun hän sai Taavetin seurassa kulkea puutteen-alaisten asunnoissa, vuodatti ukko usein kyyneleitä ja antoi omin käsin apua. Hän ei enään kysellyt, miksi Taavetti ei säästänyt. Enemmin kuin elävästi hän nyt tunsi sen johdon, miksi hän oli ollut voittajain joukossa raha-arpajaisissa.
Pian kuolikin Hietaniemi ja jätti jälkeensä rahaa koko joukon, jotka testamentin kautta jätti Taavetille. Samaan aikaan alkoi taas tulla erinomaisen hyviä vuosia. Vihdoin kuoli myöskin Pynnöläinen ja näin tuli Taavetti vaimoineen ja pienine poikineen sekä appensa että enonsa tavaran herraksi. Hän oli nyt koko pitäjän rikkain mies ja yleisesti arvossa pidetty.
Nyt kun oli taasen talonpojat vähän elpyneet ja päässeet virkoamaan siitä horrostilasta, johon huonot ajat olivat heidät saattaneet. He tuumivat että Naavalan Taavetille pitäisi kerätä joku kunnialahja siitä jalomielisyydestä ja uhraavaisuudesta, jota hän oli osoittanut seurakunnalle huonoina vuosina. Alkuunpanijoina olivat nuot viisikymmentä talonisäntää, joiden maat Taavetti oli huutanut ja sitten takaisin lahjoittanut. Ja niin ostettiin kallis-arvoinen kultakello perineen. Kun kello juhlallisesti annettiin Taavetille, otti hän sen käteensä katseli vähän aikaa ja kysyi, kääntyen joukkoon päin: "Tiedättekö mitä ainetta tämä kello on?"