"Tuo pieninkin?"
"Ei hänkään juuri kipeä ole, ja hukkaan tässä joutuisikin jos vielä sairastaisivat … sitä on muutenkin niiden kanssa tekemistä."
"Ja meillä kun kaikki kuolevat aina. Kolme on ollut ja kaikki kuolleet, nyt kaksi viikkoa takaperin viimeinenkin kahden vuoden vanhana."
Muistot elpyivät emännän mielessä ja pakoittivat itkemään, samalla kuin hän tunsi sydämessään kovaa kateutta tuota köyhää vaimoa kohtaan, jolla lapsia oli noin viljalta.
"Niinhän se on aina!" sanoi Sanna huudahtamalla, "että rikkailta, jotka kyllä halusta antaisivat lapsensa elää ja voisivat niitä elättää ja kasvattaa, niin niiltä ne vaan kuolevat… Köyhillä ne elävät … eivät kuole vaikka annettaisiinkin. Ei Jumala huoli anti paloista."
"Ja niin kuin minä ainakin olen koettanut hoitaa … niin kuin silmäterääni … ja kuolevat ne vaan," itki emäntä.
"Eei siihen hoito auta," vakuutti Sanna, "mitäpä nämät, niin kuin meidänkin mukulat, hoidon hyvyyden eläisivät, kun pyryssä ja pakkasessa saavat kärsiä vilua ja nälkää… Eei, kyllä se niin on, kuinka se sallitaan!"
"Niinhän se täytyy olla.—Tee sinä Tilta valkeata takkaan, että nuot lapset saavat lämmitellä," käski emäntä toista piikaa.
Sannan sydämessä alkoi liikkua harvinaisen lohdullisia tunteita.
Kun valkea takassa iloisesti roihusi ja lämmitti, kun tiesi, että tämä valkea oli ensimäinen joka kuukausien kuluessa oli taas sytytetty lämmittämään juuri heitä, kun tässä oli vapaus takan ympärillä hyöriä ja omistaa tuota herttaista lämmintä yhtä vapaasti kuin ennen omassa mökissä, niin se tuntui selittämättömältä tuo emännän hyväntahtoisuus. Olisi voinut Sanna emäntää syleillä ilman ulkokultailematta. Useammiten oli hän tottunut siihen, että kun kylmästä tuli ja valkean ääreen pakkasi, niin sanottiin aivan orjailematta: "Älkäähän nyt koko takkaa vallatko!" Tuohonkin oli jo ehtinyt siksi tottua, ettei siitä enää kaikin ajoin järin kovasti loukkautunutkaan. Pojat tuota tuskin ollenkaan pahoittelivat. He olivat tottuneet tuntemaan ihmisiä yleensä yrmysinä ja vastaamaan sitä härkäpäisyydellä. Sama koulu teki äitiin hiukan toisellaisen vaikutuksen: se uuvutti hänestä vähitellen tunteen, vaatia itselleen edes välttämättömimpiä ihmisellisiä oikeuksia. Lapsia kun syyttömästi kolhittiin, sitä ei hän tottunut sietämään, siinä suhteessa ei tunteet laimenneet … ne ennemmin kiihtyivät. Mutta nyt?