Ja niin mentiin Addea katsomaan. Jos oli ostajia apteekissa, ei muuta kuin otettiin vaan esille likööripullo ja jyvitetty ryyppylasi pöytäkaapista. Kun Adde joutui itse tulemaan vieraiden luo, täytyi tietysti ottaa uudet ryypyt hänenkin kanssaan, ja sitten saatiin tietää, mitä rohtoja mikin kaupungin rouvista oli sinä päivänä tarvinnut, — ja jos oli oikein hyvä ystävä Adden kanssa, niin kuiskasi hän korvaan, että neiti Sellgren… ja silloin piti nauraa ja viiksiään vääntää, ottaa uusi likööri sen asian päälle ja napauttaa sormiaan, jos se oli oikein väkevä.
Lääninhallituksen alikerroksen totisissa virkahuoneissa kulkivat vanhat hyvät ystävät ja virkatoverit juhlallisesti ja ylpeästi toistensa ohitse tumman sinisissä, kiiltonappisissa virkafrakeissaan, silloin kun kuvernööri oli virastossa. Mutta kun kuvernööri oli poistunut, oikasi lääninkamreeri selkäänsä kirjoitustuolissaan, nousi ylös ja meni varalääninkamreerin luo tupakalle. Ja pian kuului sieltä ukon herttainen nauru kaksoisovien läpi.
Läänin konttoristit ja kanslistit pistäytyivät porstuaan paperosseineen, mutta Yhdyspankin kassööri, joka säilytti rahojaan lääninhallituksen rahaholvissa, keräsi kokoon paperinsa, pani ne tulen pitävään kassakaappiinsa, laski vielä varmuuden vuoksi setelipakat ja lukitsi sitten kaikki niin että lukon kilinä kiviseinissä kajahti. Otti salkkunsa, antoi vahtimestarin auttaa päälleen. Mutta lääninkanslian herrat tulivat lääninkonttorin herroja tervehtimään. Olihan se rauhallista, tomuista, vähän turhan tarkkaa, mutta hyvän suopaa ja ystävällistä.
Kun aurinko oli ehtinyt lounaisen nurkan taa, vaihtoivat vanhemmat virkamiehet kankeat, siniset virkatakkinsa mukavaan arkitakkiin, nyökäyttivät hyvästiksi virkaveljilleen, ja niin sitä sitten virkatuntien loppuun kuluttua lähdettiin torin poikki kotiin tallustelemaan. Kotona odotti päivällinen. Lapset seisoivat jo pöydän ympärillä leukalaput kaulan alle valmiiksi sidottuina, ja mamma taputteli pappaa ystävällisesti olkapäähän ja kysyi, oliko hän jo kyllästynyt lihapulliin ja potaatteihin.
Mutta kaupungin vanhassa kirjakaupassa ei ollut rauhaa ruoka-aikanakaan. Siellä oli varaston tarkastus ja tomuisille hyllyille siellä kurkoteltiin ja pölyisiä laatikoita pengottiin. Konttorikirjat olivat auki pöydällä ja pahaa ne puhuivat. Siitä pitäen kuin tuo uusi suomalainen kilpailija tuolla katukulmassa oli naulannut seinään ruman suomalaisen kylttinsä, jonka vanhanaikuisia kirjaimia tuskin lukeakaan osasi, oli menekki melkoisesti vähentynyt. Kaupungissa vallitsi oikea boikottausjärjestelmä. Täällä oli nyt kaksikymmentä vuotta aikaa ja varoja uhraamalla koetettu ylläpitää sekä ruotsalaista tyttökoulua että kirjakauppaa, ja viimeiset voimat tässä oli kulutettu vanhan, ruotsalaisen asian hyväksi — mutta kuinkas kävi?
Tulee mikä tulleekaan muuahta tusinaopettaja Jyväskylän seminaarista ja perustaa suomalaisen tyttökoulun ja kohta on oppilaiden luku vähentynyt niin, että täytyy ottaa köyhiä lapsia kadulta ja antaa heille ilmaiseksi kasvatusta, ett'ei oppilasmäärä aivan liika vähältä näyttäisi. Vielähän tuo sekin menettelisi. Mutta sitten tulee muuan hävytön suomenmielinen kirjakauppapalvelija, panee kylttinsä toisen melkein nenän alle ja vetää moukkia puoleensa suomalaisilla ilmoituksillaan ja suomalaisella nimellään — Pöllönen eli mikä Pullonen se on! Oma varasto tässä vaan jää homehtumaan — siinä ne nyt näkee seuraukset koko taosta siunatusta kansallisesta liikkeestä. — Siinä ne nyt näkee! — Mutta ei, — perään tässä ei anneta! Työtä pitää tehdä aamusta varhaisesta yöhön myöhäseen. Saavat nähdä ihmiset, ett'ei vanha ruotsalainen sivistys niinkään helposti väisty, — että sillä vielä on edustajansa maaseudullakin, on tukijansa, jotka eivät petä, ennenkun voimansa murtuvat ja täytyy tehdä tuo suuri konkurssi-ilmoitus itselleen Herralle ja Mestarille.
Pomppe.
Pomppe oli syntyjään puoleksi lintukoira puoleksi neufunlantilainen. Mutta kun emo oli suuri ja mustavillainen koira puhdasta neufunlantilaista rotua ja oli ennenkin saanut pentuja, jotka kasvoivat niin suuriksi kuin vasikat, ei kukaan epäillyt Pompenkaan puhdasrotuisuutta. Ja niinpä pantiin hänet kolmen viikon vanhana pieneen pärekoriin ja lahjoitettiin professorin nuorelle neidelle.
Pomppe tuli vaunuissa ajaen professorin huvilaan, peitettynä vasuunsa nuoren neiden polvella ja lihava oli hän ja pyöreä ja hullunkurinen. Matkalla oli häntä huviteltu pienellä etusormella, joka kutitti ja kiihoitti, vaikk'ei siitä kiinnikään saanut.
Pompesta on tuleva kartanokoira, niin päätettiin, kun hän kämmiskeli ruokasalin lattialla ja nuori neiti tarjosi hänelle maitoa teevadilta.