Olen tarkastellut häntä siksi, kunnes hän alkoi minua kyllästyttää. Alahuuli pistää hiukkasen ulos ylähuulen ohi, siksi juuri kuin tarvitaan, että hänen juroutensa olisi täydellinen.
Onhan se aivan kauheaa tuo tuommoinen olento, jota ei voi miltään puolen lähestyä.
Välistä melkein toivon, että hän olisi kihloissa vastoin sukulaistensa tahtoa ja että minä olisin erehtynyt hänestä, sillä saapihan se tuollainen velvollisuudentunnon perikuva kaikkia hyveitä kauhistumaan.
— Neljäkymmentä penniä, — muita sanoja en ole kuullut hänen huuliltaan. Jos syöt aamiaista, sanoo hän: yksi markka! Hänen taitonsa kuppeja käsitellä on aivan sietämätöntä, sillä tuo tunteeton katse liukuu aina tuuman verran ohitse ulos tyhjään ilmaan.
Vaikk'on kuinka kiire, ei hän koskaan tee hätäilevää liikettä; koneellisesti niinkuin rahan mittari rahapajassa ottaa hän sisään hopeata ja antaa ulos kuparia. Mutta harvoin tapahtuu että tarvitseisi odottaa, kun on kerran pöydän luo päässyt, sillä hän taitaa ammattinsa.
Ei hänen tarvitse sanaakaan virkkaa vanhemmalle apulaisnaiselleen, joka ymmärtää hänen pienimmät viittauksensa.
Kaikissa hänen teoissaan ja toimissaan on rautatie-elämän täsmällisyyttä kaikkine sovittuine merkkeineen.
Luulen, että jos hän pudottaisi kupin maahan, se olisi rautatieonnettomuus hänen elämässään.
Soitetaan. Juna lähtee Pietariin!
— Kuppi kahvia?