— Neljäkymmentä penniä, vastaa hän ja tuo kiihoton katse hipasee ohimoitasi ja häipyy jonnekin epämääräiseen tyhjyyteen, samalla kuin kymmenen pennin raha valahtaa sormiesi välitse ja putoo liivisi taskuun.
Joulu Kuusamossa.
Metsäntaustan Antti loikoo nokisen uudispirttinsä uunilla, ajatellen sydänmaalaisen epämääräisiä ajatuksia nykyisestä ja tulevasta elämästä, joita ei häiritse lasten elämöiminenkään lattialla. Heillä on omituinen leikki leikittävänään. He ovat "syömäsillä". Leipäpalaisten virkaa tekevät puupalaset ja juomisen virkaa tyhjä tuoppi.
Metsäntaustan Antti on maannut uunillaan aamusta varhain, jolloin hänen vaimonsa lähti puolen peninkulman päässä olevaan naapurikylään. Johan sen pitäisi kohta joutua sieltä takaisin, ja aikaansa kuluttaakseen laskeutuu Antti uunilta, menee takkavalkean luo ja sytyttää vielä kerran pohjautuneen piippunsa, pantuaan ensin uuden halon tulta virkistämään. Lasten leikki väsähtyy hetkeksi, mutta kun tuo kyrmyinen, likaisiin piikkovaatteihin puettu olento taas katoo uuninnurkan hämäryyteen, alkaa ilo uudelleen. He näkevät sieltä hehkuvan punasen pisteen ja kuulevat kosteiden, vastenmielisesti palavain tupakan tähteiden rätinän. Mutta kohta se katoo ja alkaa kuulua säännöllistä kuorsausta.
Tupaa valaisee osaksi heikko, vaalea talvivalo, joka vaivoin pääsee tunkemaan läpi jäätyneen ja päreillä tukitun lasin, osaksi nuo kaksi hiiltyvää halkoa, jotka vähä väliä lupsahtavat alaspäin. Valaistus ulottuu noin kolme kyynärää korkealle mustasta lattiasta, sitten alkaa noki, kiillellen siellä täällä, missä vaatteet ja ihmisten kädet ovat seinää ja orsia kosketelleet. Seinävierillä on kiiltäviksi hankauneita, tukevia penkkejä; niiden yläpuolella on seinäkaappi, vaatteita, uusi, valkea lammasnahkaturkki, karvalakki ja piilukkopyssy. Kolmas osa tuvasta on tarvittu suuren uunin paikaksi, jonka kalkilla rapattu otsapuoli on jo aikoja sitten nokeutunut. Toinen kolmannes on tarvittu tyhjän, ikkunan alla olevan ruokapöydän sijaksi. Pöytä on ainoa Valkonen esine koko tuvassa ja valaisee sitä suurella, aution näköisellä pinnallaan, jota hietainen huosiain on vuosikausia kulutellut. Kolmannen kolmanneksen ovat lapset anastaneet leikkipaikakseen; — pienin istuu kätkyessä, mutta ottaa sieltä käsin vilkkaasti osaa leikkiin.
Tupa ei ole köyhimpiä. Seinät ovat kyllä nokiset, mutta eivät näytä likasilta, sillä noki kiiltelee kuin musta öljyväri. Huonekalutkin ovat siistin puoleiset eivätkä lapsetkaan ole ylenmäärin repaleiset. Navetassa kuuluu vielä lehmäkin ammahtelevan. Kymmenen peninkulmaa tämän asumuksen ympärillä leviävät pettuleivän luvatun maan, Kuusamon, suunnattomat salot, joiden siimeksessä on monta sellaistakin majaa, missä lehmät, lampaat ja kanat vielä asuvat samassa majassa ihmisten kanssa. Hevosta haaveksivat monet kuin suurta onneaan, mutta monelta se vielä puuttuu, on kuin unelma, joka toteutuu milloin toteutuneekaan, seuraavassa sukupolvessa, jonkun sadan vuoden kuluttua.
Muuten olisi tässä mökissä kaikki hyvin, kun vaan olisi — leipää. Sentähden ovat lapset "syömäsillä" puupalikkain kanssa ja sentähden ei isän tee mieli pysytellä valveella. Mutta yhtäkkiä lakkaavat lapset leikkimästä, ja kuulostavat. Lumi narahtelee oven takana, joku tarttuu ripaan ja paksu pakkaispilvi tulvahtaa tupaan. Sen mukana tulee sisään huurteisiin ryysyihin puettu vaimo ja paiskaa oven kiinni jälkeensä. Lapset parveilevat hänen ympärillään, pieninkin kurkottautuu ulos kätkyestä ja putoaa lattialle. Tottuneella liikkeellä tempaa nainen huutavan lapsensa huurteiseen syliinsä, viihdyttää sitä vähän ja menee katsomaan uunille.
— Antti hoi! sanoo hän karsaalla äänellä. Nyt ei auta muu kuin nouse ylös ja ala laputtaa kirkonkylään.
— Häh? — vastataan uunilta — eihän lie vielä tuvan nurkkakaan ilmi tulessa! Mihinkä se on semmoinen kiire? Eihän sitä yötä vastenkaan taipalelle…
— Kiirekö? Vieläkö pitäisi nurkankin palaa? Entäs se, kun nälkä sisuksia polttelee! Tuli kuin tulta! Minulla on hyviä uutisia Pusulasta. Kaikki ovat menneet sieltä kirkonkylään, jossa valtio jakaa jauhoja jouluksi. Ei siinä auta sinunkaan muuta kuin lähteä, niin saadaanhan edes selvää leipää jouluksi.