Hänen entinen mainio humalatuulensa, joka oli saanut kaikki ihmiset hänelle tarjoilemaan, muuttui pahaksi.
Hän alkoi joutua riitaan juomaveikkojensa kanssa, ja hänen sulava kielensä, joka aina ennen oli ollut sen puolella, joka tarjosi, voi nyt yhtäkkiä kääntää kärkensä itseään mesenaattia vastaan suureksi iloksi kaikkien niiden, jotka eivät olleet tarjonneet. Mutta nuo pahantuulen puuskaukset ne koituivat lopulta omaan niskaan.
Sillä eihän ollut enää ollenkaan harvinaista, että hän sai kulkea viikkokausia karvasta pisaraa suuhunsa saamatta.
Silloin luuhistui tuo reippaasti kallellaan keikaileva sotilaslakki surullisesti alas otsalle; terhakka ryhti vaipui kokoon, ja kun matkamiehet kohtasivat hänet talottamalla taipalella, niin eivät kuormaansa pysähdyttäneet, vaan katselivat vähän peloissaan luota metsärosvon näköistä miestä eivätkä oikein rauhoittuneet, ennenkun näkivät hänen tien käänteesen katoavan. Eivätkä lie vielä sittenkään tahtoneet tyyntyä, sillä olihan mies synkin ja terävin silmin tarkastellut kuormaa ja sen ajajaa.
Eipä sillä, että Kärki olisi koskaan todenteolla ajatellut rosvoksi ruvetakseen. Saattoihan hän tosin puheissaan sellaisiin luuloihin aihetta antaa, mutta tyytyi kuitenkin täydellisesti seuraan mihin tahansa, jossa hänelle ryyppy tarjottiin ja viitsittiin hänen rosvojuttujaan vähänkään uskovalla korvalla kuunnella.
Vaan ei hän enää päässyt semmoisiinkaan seuroihin.
Oudoissa paikoissa alkoi häneltä jo leivänkin saalis väsäytyä, kun ei ihmisillä aina ollut halkojakaan hakkauttaa — muuhun työhön ei hän koskaan alentunut, mutta puita oli hän nähnyt parempainkin ihmisten voimistelukseen pilkkovan.
Vähitellen ajoi routa porsaan kotipuoleen, mutta sielläkin otettiin hänet kylmäkiskoisesti vastaan. Kylmäkiskoiseksi vastaanotoksi sanoi hän sitä, ett'ei ryyppyjä tarjottu, ja niin eli hän laiskan miehen töitä tehden raittiisti ja siististi jonkun aikaa.
Siihen aikaan tutustui hän Keppi-Leenaan. Olihan tavattu joskus ennenkin, ja Leena oli kyllä kauvankin pitänyt silmällä tätä maankuulua, iloluontoista miestä, mutta Kärellä ei ollut mielessään Leenasta muuta kuvaa kuin kuva jalkapuolesta akasta, joka kulkea nilkuttaa ruumistaan pitkään kepin torrakkoon nojaten.
* * * * *