— Niin, niin, — mutta me voimme pettyä.
— Me? — Oh, mutta, — te puhutte jo monikossa! Mutta pettyä voin tässä asiassa ainoastaan minä, pettyä teistä. Itse minä olen niitä ihmisiä, jotka eivät kykene edes lastakaan pettämään.
— Meidän on kai jo mentävä laivaan; — ajatelkaas, jos jäisimme maihin!
— Ei ole vielä mitään kiirettä. Me ehdimme hyvin vielä kerran käydä…
He kääntyivät ja taas kuului nuori mies virkkavan:
— Siis kuitenkin mahdollista…
Loppua ei kuulunut, kun kävelijät vetäytyivät tavarapinojen taa ja heidän vartalonsa satamasillalta kuvastuivat harmahtavaa taivasta vasten.
Kun he taas palasivat, vaikenivat he molemmat. Nainen oli levottoman näköinen, kääräsi turkkinsa hermostuneella liikkeellä ympärilleen ja pysähtyi.
— Ettekö vielä tule viimeistä kertaa? Eihän meidän vielä tarvitse mennä laivaan, esitteli nuori mies.
— Oletteko varma siitä?