Vastaukseksi käännähti nuori mies nopeasti kantapäillään, tuli häntä aivan lähelle ja virkkoi vakuuttavasti:
— Minä en väitä varmaksi mitään, mikä ei ole varmaa.
Nainen aikoi juuri seurata häntä, kun kolmas lähtövihellys samassa vihiäsi korvia äkäisesti ja kimakasti. Hän säpsähti kuin pahaa ennettä ja huudahti:
— Siinä nyt näette kuinka paljon teihin voi luottaa! Nyt menen minä laivaan.
— Ensin varma vastaus! vaati hän tyytymättömästi, kärsimättömästi ja hammasta purren.
— Minä en voi. Minä en saa…
— Teidän täytyy!
— Minä en tee sitä.
— Vai niin —
Nuori mies seurasi naista rantalautaa myöten, johon muutamat miehet jo olivat tarttuneet sitä pois vetääkseen, niin pian kuin kaikki matkustajat olivat laivaan ehtineet. He pysähtyivät laivan reunaan ja nuori mies piti toisella kädellään kiinni rantalaudan rautakaiteesta. Sitten kumartui hän nopeasti naisen puoleen ja kuiskasi: