— Päättäkää!
— En.
— Hyvästi sitten?
— Ettekö seuraa mukana?
— Olen seurannut teitä tarpeeksi kauvas. Olette väärin käyttänyt avomielisyyttäni. En olisi koskaan tullut tänne ilman teitä…
— Lauta sisään! komensi kapteeni.
Nuori mies puristi naisen kättä ja juoksi lautaa myöten maihin. Samassa vedettiin lautakin pois. Nainen jäi laivan reunaan nojaamaan, ikäänkuin kivettyneenä kummastuksesta, ja propelli alkoi piestä jääpalaisia, laivan siitä kuitenkaan vauhtia saamatta. Laivasillalla seisoi hänen toverinsa ja heilutti karvalakkiaan hyvin ystävällisesti, mutta hän ei tullut heiluttaneeksi vastaan eikä hyvästiäkään sanoneeksi. Hän seisoi kalvavissa ajatuksissa ja tuijotti satamasillalle, mihinkään varmaan paikkaan katsomatta.
Jää oli jotenkin tiukassa postilaivan ympärillä, niin että kesti kauvan, ennenkun se sai tilaa päästäkseen sitä murtamaan. Perän takana oli toinen höyrylaiva, jonka ohitse ahtaassa satamassa oli kulettava aivan läheltä, niin että laivat melkein hipasivat toisiaan.
Kaiken aikaa tuijotti laivasillalta kaksi terävätä silmää tupakkahytin kupeella seisovaan naisolentoon nähdäkseen hänen pienimpiäkin liikkeitään. Vaan ei hän hievahtanutkaan. Ei ennen kuin postilaiva jo puoleksi oli peittynyt toisen laivan taa. Silloin kiiruhti hän yht'äkkiä laivan reunalle ja viuhtoi kiivaasti, katuvaisesti molemmilla käsillään:
— Tulkaa!