Viisi sekuntia senjälkeen seisoi tuo karvalakkiin puettu rannassa olevan laivan reunalla laivamiesten keskessä, jotka viilarien avulla estivät laivoja toisiinsa hankautumasta. Postilaivan kannelta tehtiin uusi viittaus.
— Vielä yksi matkustaja! huusi nuori mies, teki arveluttavan hyppäyksen, iski kiinni postilaivan mastonuoraan ja kiipesi hitaasti laidan yli laivaan…
Laiva sai vauhtia samassa ja halkasi kuin veitsen terällä ajojäätä. Puoli tuntia senjälkeen oli se keskellä valkoista, kuutamon valaisemaa jääkenttää kuin musta peikko mikään, ja tuuli veti sen piipusta tupruavan pikimustan savun pitkäksi ajatusviivaksi maata kohti. Silloin tällöin voitiin kumeasta kolinasta päättää, että se menestyksellä jäätä mursi. Ylhäällä taivaalla kimmelti Kalevan-miekka kallellaan, ja loistomajakka välähti muutamaksi hetkeksi niin, että olisi voinut luulla koko koneiston tuleen syttyneen.
Pikku kaupunki.
Linnun silmällä katsottuna.
Tuo pieni lääninkaupunki on vallannut itselleen kaiken tasasen maan länsipuolella olevain kukkulain ja itäpuolella olevan lahdelman välillä. Kenttä on ihmeellisen tasanen ja tarpeeksi suuri uudenaikaiseksi kaupungin paikaksi suorine ja leveine katuineen.
Idässä ja pohjosessa olevain laaksojen partaalla ovat nuo yksinkertaiset, Valkosiksi maalatut tulliportit ja suorana kuin viiva kulkee niiden välillä kaupungin suurin katu, joka on täsmälleen virstan pituinen tullista tulliin.
Kun pohjosesta päin tulee kaupunkiin, on kaupunki siinä kuin tarjottimella ja uljaasti kohoo sen sisässä kokonaista neljä kaksikerroksista kivirakennusta. Keltasia ovat ne jokainen, paitse yksi, joka on harmaa, ja se on kaupungin lyseo. Muut talot vetäytyvät arvokkaasti puutarhojen syksyisen vihreyden suojaan ja peittäytyvät sinne omaa vaatimattomuuttaan piiloon.
Vihreiden puiden yli katselee arvokas kuvernöörin asunto ylävällä halveksimisella ympärillään olevaa poroporvarillista yhteiskuntaa. Se tuntee itsessään, että sen alikerrassa ovat lääninhallituksen totiset virkahuoneet ja kaupungin etevimmän perheen asunto ylikerrassa, josta valkoiset ikkunavarjostimet loistavat.
Kaupungin edustalla on pieni peilikirkas lahdelma ja muutamia laiskannäköisiä proomuja värjöttelee siellä pitkälle pistävän laiturin kupeella, joka kai on merkkinä siitä, että täällä lienee jonkinlaista laivakulkuakin, vaikka on vaikea käsittää, mistä täällä väylä kulkenee noiden matalain kaislarantain välitse.