Ei olisi voinut kenenkään päähän pälkähtää, että Keppi-Leena kulki naimapuuhissa. Mutta eräänä päivänä pari vuotta sen jälkeen kuin oli saanut talonsa kuntoon, tuli hän pappilaan panettamaan itseään kuulutuksiin entisen ruotusotamiehen Kären kanssa. Sitä ennen oli kyllä kulkenut kummallisia huhuja siitä, että hän suojeli luonaan tuota pahamaineista sotamiestä, ja kompasanoja sateli hänen päälleen, kun hän vehnäsiään kirkon aidan takana myyskenteli. Mutta hän antoi puhuvain puhua, varma kun oli siitä, että hän saattoi tehdä mitä tahtoi ja kun tiesi, ett'ei hänen kerran saavuttamansa luottamus ollut niinkään helposti järkytettävissä.
Mutta kun kirkkoherrakin kerran otti moittiakseen häntä sellaisesta julkisesta Jumalan ja ihmisten pilkasta, niin vastasi hän varotuksiin panettamalla itsensä kuulutuksiin.
Siitä syntyi tietysti naurua ja puheita pitäjällä, ja kaikki viisaat ihmiset ennustivat hänelle pahaa. Kirkkoherra ei voinut olla tuntonsa rauhan vuoksi kutsuttamatta Leenaa kahdenkeskiseen keskusteluun ja antamasta hänelle pieniä viittauksia Jumalan vanhurskaudesta ja siitä, että ehkä sentään riittäisi synnin sovittamiseksi sekin, jos Leena alkaisi säännöllisesti kirkossa kulkea eikä aina pysähtyisi myymään vehnäsiään sen ulkopuolella. Sillä naimiskauppa Kären kanssa hävittäisi varmaankin kaikki hedelmät hänen tähänastisesta uutterasta ja yksinäisestä elämästään.
Mutta Keppi-Leena vastasi, että jos hän kerran oli ollut pahennukseksi pitäjäläisille suosiessaan Kärkeä huoneessaan, niin tahtoi hän nyt myöskin erehdyksensä avioliiton avulla parantaa.
Nehän olivat kumoamattomia syitä ja kolmantena sunnuntaina vihki rovasti heidät pitäjään tuvalla yhteen.
Eihän se nyt ollut yksistään rakkauskaan, joka oli saanut Keppi-Leenan tätä askelta ottamaan. Sillä vaikka hänessä olikin vähän ihailun sekaista sääliä kuuluisata Kärkeä kohtaan, niin ei hänen aikomuksensa kuitenkaan ollut, silloinkun hän pelasti hänet markkinoilta, tehdä hänestä aviomiestä itselleen. Hän tahtoi vaan koettaa, mihinkä mies kykenisi.
Hän oli tullut siihen kokemukseen, että hänen pieni maanviljelyksensä ja vähäiset hevosenajonsa onnistuivat ainoastaan silloin kuin hän itse voi ne toimittaa. Mutta paloaan kyntämään hän ei kyennyt, toisjalkanen kun oli. Melkein kaikki muut työt hän itse suoritti. Hakkasi itse halkonsakin ja veti ne kotiin. Leikkasi itse rukiinsa ja ohransa, mutta antoi puida naapurissa.
Vaan usein oli tapahtunut, että pelto antoi huonon sadon — tietysti oli se huonosti kynnetty. Ja olihan sekin nähty, että vähäinen sato yhä pieneni, kun se naapurissa puitiin. Kun nyt juuri syyskuun lopussa oli saatava vilja puiduksi, oli Leena miettinyt keinon, minkä avulla voisi oman saunan muuttaa riiheksi. Kärki saisi olla apuna sitä keinoa toteutettaessa. Sitä paitse oli hänelle kyllä muitakin töitä, jos näyttäisi olevansa mies niitä tekemään.
Näiden syiden nojalla päätti Leena ottaa hänet huostaansa. Jos lienee muitakin syitä ollut, mutta niitä ei hän nyt huolinut ajatella. Kun on toisjalka, ikää puoliväliin viidettäkymmentä, kasvot kuin kovaa nahkaa ja ruumis kaikellaisten vaivain murtama, niin eihän tuota tahtonut naurunalaiseksikaan joutua.
Mutta Kärki suoritti kokeensa odottamattoman hyvin. Olihan siitä vähän väittelyä ensi iltana luvatusta viinaryypystä, mutta Keppi-Leena tiesi, miten miestä oli käsiteltävä. Seuraavana aamuna oli Kärki jo selvä mies, kävi työhön käsiksi ja suoriutui siitä jotakuinkin hyvin, kun ei Leena liikojakaan vaatinut. Toisenakin päivänä oli hän selvä ja meni työhön. Ja niin kului kokonainen kuukausi hyvässä sovussa.