Mutta tämä viinalekkeri oli oleva ensimmäinen ja viimeinen, sen oli
Keppi-Leena päättänyt.
Se oli vaan ensimmäinen. Sillä viikon kuluttua oli se tuottanut puhdasta voittoa kolmekymmentä markkaa eikä Kären metsäretkistä ollut vaaraa mitään. Kiusausta lisäsi vielä se, ett'ei Kärki juonut enää milloinkaan itseään sikahumalaan eikä riitaakaan rakentanut, vaan tuli aina kotiin iloisena ja pyylevänä, taskut täynnä kiliseviä kolikoita. Ihme ja kumma, miten äkkiä mies voi niin kokonaan muuttua!
Kevään tultua loppui tukin hakkuu salolta. Silloin sai Kärki Leenan suostumaan siihen, että liike muutettaisiin omaan tupaan, jossa jo alkoi näkyä merkkiä kasvavasta varallisuudesta. Ja Kärki kuletti kaupungista lekkerin toisensa perästä, kestitti vieraitaan anteliaalla kädellä ja kantoi makson selän takana. Hän oli mainio ravintolan isäntä ja tuo epätasainen metsätie, joka vei maantieltä Keppi-Leenan mökkiin, alkoi olla kuin valtatie, jota matkamiehet iloikseen ajelivat.
Kesemmällä joutui Kärki rettelöihin muutaman naapurin rengin kanssa, joka ei suostunut maksamaan niitä monia ryyppyjä, jotka oli velaksi saanut. Renki kielsi vasten naamaa olleensa missään tekemisissä Kären kanssa ja kun Kärki kerran häntä muiden läsnäollessa pahanlaisesti häpäsi, suuttui mies, keräsi todistajia ja ilmiantoi sekä Kären että Keppi-Leenan luvattomasta viinanmyönnistä vallesmannille.
Heidät manuutettiin syyskäräjiin ja tuomittiin suuriin sakkoihin salakapakoitsemisesta. Niitä maksakseen täytyi Keppi-Leenan myydä hevosensa juuri kuin sitä olisi syyskyntöihin tarvittu.
Sen kolauksen jälkeen oli Kären vaikea pysyä kotosalla. Oli niinkuin olisi omatunto vaivannut, kun näki hevosen puutteessa maanviljelyksen rappiolle menevän.
Keppi-Leena oli käynyt alakuloiseksi, ja alinomaa sai Kärki kuulla moitteita siitä, että oli saattanut heidät häviöön.
Sentähden katosi Kärki eräänä aamuna eikä tullut takaisin ennen kuin useiden viikkojen kuluttua. Hän oli alkanut entisen elämänsä, syysmarkkinoilla joutui hän kiinni ensikertaisesta varkaudesta. Kärsittyään rangaistuksensa syyhyi hänen sormiaan uudelleen. Kun hänellä oli heikko luonto ja kun ei hän hakenut kiusauksiinsa suojaa Keppi-Leenaltakaan, lankesi hän taas, ja kun oli kolmannen kerran langennut, annettiin hänelle elinkautinen eläke kruunun puolesta.
* * * * *
Keppi-Leena istui yhä edelleen matalassa, lahovassa majassaan, tämän maailman menoa murehtien. Aho oli jo aikoja sitten umpileppään kasvanut, pelto oli muuttunut niityksi ja lehmä vanha vanheni yhä ja ehtyi. Eikä ollut hänellä enää voimia pönkittää yhä enenevää onnettomuuttaan. Salakaupasta saamansa isku oli hänet masentanut niin, ett'ei ollut enää työhön eikä mihinkään.