Onhan hyvin kiitollista panna lempi leikiksi, ja käyhän se päinsä erinomaisen hyvin — kun on muista kysymys. Cablen valloitukset olivat milt'ei ainoana yleisenä ilomme aiheena yksitoikkoisen maanpakolaisuutemme aikana. Jos itse satuimme joitain valloituksia tekemään, pidimme ne salaisuutenamme, sillä ei kukaan tahtonut joutua pilanteon esineeksi. Mutta Cable ei koskaan salannut menestystään naismaailmassa ja ehkä hän juuri sentähden olikin niin vastustamaton.
Cable ei ollut puhdas suomalainen, vaan sekarotua, josta Suomessa tavataan niin monta eri lajia. Isänsä oli venäläinen englantilainen ja kielten opettaja, joka oli joutunut häviölle tukkiasioissa, äiti oli Suomessa syntynyt, mutta puoleksi ruotsalaista perua. Poika pantiin jo nuorena kadettikouluun, pääsi heti vapaaoppilaaksi, tuli upseeriksi maksamatta vanhemmilleen mitään.
En ole koskaan nähnyt huolettomampaa ihmistä. Luvut kadettikoulussa eivät ole omiansa herättämään synkkämielisyyttä tai epäilyksiä eikä sitä tee toverielämäkään. Kukin lukee luettavansa parhaan kykynsä mukaan, kiristää sotatakkia vuosi vuodelta kiinnemmälle ja opettelee kantamaan miekkaa; siellä tanssitaan ja harjoitellaan johtamaan franseesia ranskankielellä. Sillä välin on aseharjoituksia, voimistelua, kenttäharjoituksia ja jotenkin kovaa kuria. Lupa-ajoilla saa olla koulutyttöjen ihailun esineenä ja siinä se kasvaa tietoisuus siitä, että on merkitsevä henkilö vielä merkitsevämmässä laitoksessa: sotaväessä. Jolla nyt ei ole taipumusta kovin syvämietteisiin mietiskelyihin, hän voi Cablen tavoin kahdenkymmenen vuoden vanhana lähteä kadettikoulusta ja vetää ylleen uuden upseerin univormun melkein pyhällä tunteella siitä, että tästä se nyt tulee — jos ei ole jo tullutkin — sivistyksen ja historiallisen kehityksen kaunein kukka. Senjälkeen lähetettiin Cable puolenkymmenen kadettitoverin kanssa, joiden joukossa minä olin yksi, erääsen pieneen kasarmikaupunkiin Venäjällä täydentämään kielitaitoaan ja saamaan käsitystä tuon jättiläisen suuren sotalaitoksen ylevistä ominaisuuksista. Sitä ennen olimme vannoneet pyhän valan uhrataksemme viimeisen veripisaramme tuon mainion järjestelmän palveluksessa.
Cable oli vannonut valan yhtä rauhallisesti kuin hän muutamia vuosia sitten oli rintamaan asettuneena astunut ehtoolliselle, ja se näkyi tekevän hänelle erittäin hyvää. Liekö koskaan kukaan antautunut viattomamman ilon valtaan kuin hän ja huolettomammilla silmillä katsellut Venäjän rannattomia tasangolta. Hän viihtyi hyvin kaikkialla minne tuli, piti meidän muidenkin hyvää tuultamme vireillä, kun välistä tuli koti-ikävä, ja suorastaan hurmasi kaikkia naisia.
Eipä sillä, että hän olisi ollut kaunis, eikä hänen ryhtinsäkään ollut tavallista komeampi, ei hän ollut Adonis eikä Marskaan, mutta hänellä oli tavattoman ystävällinen, toverillinen tapa kohdella naisia. Hän kohteli heitä kuin leikkitovereja, laski pilaa heidän kanssaan mitä herttaisimmalla tavalla ja pääsi heidän uskotukseen tavattoman pian, samalla kuitenkin tuon tuostaankin miekkaansa helistäen ja viiksiään kiertäen, etteivät sentään aivan kokonaan unohtaisi, että hän oli sotilas ja mies. Hän käytti tunnollisesti hyväkseen kaikki sotilaan ulkonaiset ja kaikki omat sisälliset etunsa naisia voittaakseen — ja voitti ne.
Ei ollut hänellä oikeastaan mitään etuja valvottavana, sillä niin pian kuin hänet kirjoitettiin sotilaan kirjoihin, otti valtio hänen etunsa valvoakseen, ja hänellä oli aikaa uppoutua muiden etuja valvomaan. Uskoessaan aina parasta kaikista muista ja kykenemättä käsittämään, mitä on ilkeys ja pahansuopaisuus, pakotti hän tietämättään kaikki kateuden nuolet itsestään kilpistymään, varistaen ne päältään niinkuin vesilintu veden varistaa, ja aina oli hän yhtä lapsellisen huoleton ja reippaan raitis. Olen nähnyt hänen päivää ennen suurta paraatia panttaavan univormunsa lainatakseen rahaa emännälleen tietämättä, kuinka saisi sen huomenna takaisin lunastetuksi.
Tietysti tuli hänestä kaikkien lemmikki. Toverit rakastivat häntä kilpaa naisten kanssa, ja kaikki katsoimme me kunnian asiaksi auttaa häntä. Meillä on nyt kerran se luonto, että tahdomme hellytellä jotakin, ja kun tuo joku on niin rakastettava ilmiö kuin Cable ja kun hän ja me kuulumme laitokseen, jossa yhteistunne on niin voimakas kuin sotaväessä, muuttuu hänen elämänsä osaksi meidän elämäämme ja kasvavat hänen harrastuksensa meidän harrastuksiimme kiinni. Hän oli siksi rauhallinen, ett'ei antautunut liika suuriin rettelöihin, jotka olisivat voineet univormun kunniaa loukata, ja samalla myös siksi itsetietoinen, ett'ei kukaan uskaltanut hänen hyvyyttään väärinkäyttää. Sen lisäksi oli hän niin avomielinen, ett'ei hän meiltä viideltä toveriltaan koskaan mitään salannut. Sentähden voi hän harvoin tehdä mitään, jota emme jo kauvan sitten olisi aavistaneet ja siitä häntä varoittaneet. Ja Cable otti aina varoituksen kielloksi, — hän oli tavattoman mukautuvainen eikä ollut hänessä jälkeäkään itsenäisyydestä lähimpiä ystäviään kohtaan. Hän kenties oli tullut huomaamaan, että tämä toisten johdettavaksi antautuminen vapautti hänet puuhaamasta itsensä kanssa, sillä hän oli ja pysyi meidän suurena lapsenamme, meidän elävänä omaisuutenamme.
Kaikissa suhteissaan ulkomaailmaan oli hän aina sotaväen puolella. Hän oli sotamies kiireestä kantapäähän ja alistui toverikunnan tahdon alle rajattomalla uskollisuudella. Toverikunta suo suuria vapauksia ja niitä käytti hän empimättä hyväkseen. Hän voi pettää juutalaisen koronkiskojan kylmäverisemmin kuin kukaan meistä, ja jos täytyi sanoa yhteinen hätävalhe päällikölle, sanoi hän sen koneellisesti ja silmää räpäyttämättä, ja hänellä oli tavaton kyky valehdella niin, ett'ei kukaan voinut olla uskomatta.
Olo-aikamme etelä Venäjällä oli lopussa ja meidän oli kohta palattava takaisin Suomeen ja kunkin asetuttava pataljoonaansa. Ero Venäjältä ei ollut meille muille erittäin vaikea, mutta pahemmin oli Cablen laita. Mustaveriset venakot ihailivat hänen englantilaista rauhaisuuttaan ja hänen lapsellista luonnettaan, mutta hän itse oli säilynyt heiltä jotenkin hyvin, kunnes muutamia kuukausia ennen lähtöämme tarttui pahasti kiinni. Hän rakastui korviaan myöten köyhään, pieneen kahdeksantoistavuotiseen kauppiaan tyttäreen, joka oli sivistymätön ja seuraelämään tottumaton, mutta jolla oli slaavilaisen naisen hehkuva nuori sielu ja mustat silmät.
Luulenpa, että Cable nyt ensi kertaa elämässään oli joutunut ristiriitaan elämänsä kanssa. Hän kävi alakuloiseksi, kirjoitti epätoivoisia lempilauluja huonolla venäjänkielellä ja hänen rakkaudestaan keskusteltiin yökaudet toverien seurassa. Cable istui siinä haikeihin tunnelmiin vaipuneena, kunnes hänet niistä armottomasti pudistettiin hereille sillä varmalla vaatimuksella, että hänen täytyi toverikunnan vuoksi voittaa tunteensa, sillä eihän käynyt kulettaminen Suomeen tuota sivistymätöntä tyttöä, eikähän hänen raha-asiansakaan sallineet hänen mennä naimisiin. Olimme vähiin varoihimme nähden viettäneet jotenkin iloisia päiviä ja kun Cable nyt palasi kotimaahan, olisi hänen jotenkin vaikea pulasta suoriutua, vaikk'ei onnistumattomiin naimisiin mennen hävittäisikään kaikkia tulevaisuuden toiveitaan.