Hän nipisti kiinni pienet, suloiset huulensa, ja olisi varmaankin paukauttanut ovenkin jälessään lukkoon, jos ei se vaan olisi ollut niin kauhean raskas, renessanssi tyyliin tehty, tamminen, vähintäinkin viisi kyynärää korkea. Ja niin jäin minä yksin modellineni, joka ei tiennyt mitään suomalaisesta ujoudesta ja itsetietoisesti komeili siinä nuoruutensa kauneudella ja solakalla vartalollaan.
Tuskallisimmat olivat minulle ne hetket, jolloin työstäni lepäsin. Vaimoni käyskenteli komeassa atelierissa äänetönnä ja jääkylmänä, ja jos hän joskus jotain puhui, niin puhui hän niistä häntä ikävöivistä kirjeistä, joita oli saanut kotoaan. Siellä ne häntä rakastivat niin lämpimästi ja vilpittömästi, ett'ei hän käsittänyt, kuinka oli voinut lähteä tätä kiertelevää elämää viettämään. Hän oli tehnyt hyvin väärin jättäessään ne, jotka häntä niin rakastivat.
Viimein heitin minä eräänä päivänä pois pensselini, lähetin pois modellini ja jätin luonnokseni kesken…
Alussa oli hänen mustasukkaisuutensa huvittanut minua, mutta ajan ollen alkoi se käydä sietämättömäksi. Kun vaan rupesin puhumaankaan maalauksesta, kyyneltyivät hänen viattomat silmänsä, hän kavahti minua kaulaan ja pyysi mitä hellimmin sanoin, ett'en maalaisi ainakaan häämatkallamme. Olihan se minusta naurettavaa, mutta kun me — totta puhuen — matkustimme hänen rahoillaan, suostuin minä hienotunteisuudesta hänen pyyntöönsä; — joka tietysti oli liikanaista hienotunteisuutta.
En koko Itaalian matkaltani tuonut kotiini muuta kuin kurjan vuorimaisema-töherryksen, joka ei ollenkaan kuulunut alaani.
No niin, — jo ensi iltana Kööpenhaminassa olimme me kutsutut Thormannin luo. Hän oli nainut hänkin ja oli onnellinen perheenisä, koolla oli pelkkiä taiteilijoita ja vanhoja tuttuja.
Tietysti tuli puheeksi myöskin seikkailuni Thormannin modellin kanssa. Laskettiin vähän leikkiä sinä iltana, ja pieni vaimoni ymmärsi juuri sen verran tanskan kieltä, että hän voi arvata, mitä leikki koski. Minä antauduin nyt niinkuin ainakin yleiseksi pilan esineeksi.
Mutta Thorman vei vaimoni syrjään ja kertoi hänelle tapauksen oikein juurta jaksaen. Illallista syödessä kiitti hän häntä sitten julkisesti siitä, että oli tehnyt minusta miehen ja pelastanut minut modellien käsistä suureksi hyödyksi sekä ihmiskunnalle että taiteelle.
Vaimoni oli olevinaan kauheasti huvitettu kaikesta ja päästi huuliltaan pienoisen, surkean naurun hyrähdyksen, joka kuului hyvin kankealta ja kylmältä; — ei ollut se ollenkaan tuo tuore, helisevä ja hyväsydämminen nauru, jonka minä niin hyvin tunsin.
Hajaannuimme myöhään. Näin, kuinka vaimoni mieli vielä kotiin tultuammekin oli kuohuksissaan.