Varatuomari mietti hetkisen, sanoi, ettei se mitään hyödyttäisi, kun sairaan ajatukset ovat aivan sekaisin, eikä sanonut voivansa luvata, että vastaus olisi ystävällinen. Sitten hän meni sairaan luo. Kapteeni käveli alussa levottomasti edestakaisin lattialla. Kun ei vastausta alkanut kuulua, otti hän sanomalehden ja alkoi lukea erästä pääkirjoitusta maamme taloudellisesta kehittymisestä.
Rouva von Blumen sairaus oli alkanut pahoinvoinnilla samana päivänä kun Louisella oli tuo kauhea kohtaus olkiladossa. Kun tytär aivan epätoivoissaan ja itkuunsa menehtymäisillään juoksi äidin syliin, unohti tämä kaiken kipeytensä ja otti vastaan tyttärensä rakkaudentunnustuksen ja hänen kalvavat epäluulonsa sillä rauhallisella mielellä, joka hänellä aina oli ollut. Hän istui sohvassaan ja lohdutteli tytärtään selitellen syitä sairaan vaimon houreisiin ja vakuutellen, ettei kapteeni suinkaan ollut tehnyt hänelle sen pahempaa kuin hekään, jotka nyt vasta olivat ottaneet hänet hoitaakseen, kun tauti jo oli niin pitkälle kehittynyt ja nuorin lapsi kuollut kurjuuteen.
Aina sitä mukaa kun hän koetti istuttaa tyttäreensä oikeaa käsitystä hourivan vaimon puheista tuntui hänen omiin aivoihinsa tarttuvan pohjalaisen naisen kuumetta. Hänelle voi tulla sellaisia lapsellisia sivuajatuksia, että hän lopulta huomasi itsekin olevansa valmis hourailemaan. Hän otti vähän lääkettä, mutta varatuomari pelkäsi oitis pahinta — olihan hän koko ajan sanonut, että kaikki tämä päättyisi sillä tavalla, että hän muita hoitaessaan itsekin saisi saman taudin — ja jäi kotiin odottamaan iltaa ja kuumeen kehittymistä sen sijaan, että olisi mennyt kapteeni Thoreldin pitoihin istumaan isännän kupeella lähellä valtioneuvoksia ja senaattoreja.
Hän oli arvannut oikein. Illemmalla eneni kuume arveluttavasti, ja sairaan ajatukset pyörivät koko ajan hänen tyttäressään ja kapteeni Thoreldissa. Varatuomari sai kuulla pitkän ja sekavan kertomuksen tapauksesta olkiladossa, mutta ei voinut rauhoittaa.
Kun äiti vihdoinkin nukkui aamupuoleen yötä, otti isä tyttärensä kahden kesken huoneeseensa ja kielsi hänen puhumasta äidin kanssa asiasta, selitti sitä omasta puolestaankin, mutta tunsi samalla jonkinlaista katkeruutta kapteenia kohtaan, joka tällä tavoin oli, vaikkakin tahtomattaan, tuottanut surua perheelle. Seuraavana aamuna tuli sitten lääkäri, huomasi taudin lavantaudiksi ja näytti hyvin miettiväiseltä.
Useampia päiviä oli sairas sitten hourinut samasta asiasta, ja nyt tuli kapteeni itse kukkien ja terveisien kanssa ja pyysi itsepäisesti viemään niitä perille.
Varatuomari meni itse hämärään sairashuoneeseen, mutta jätti kukat ulkopuolelle — hän tahtoi kysyä lääkärin mielipidettä ennen kuin antaisi ne. Lääkäri kielsi jyrkästi, mutta rouva von Blume oli huomannut, että hänen ympärillään keskusteltiin kuiskaamalla. Sairaan vaistolla arvasi hän heti, mistä oli kysymys, ja sanoi käskevästi:
— Antakaa kapteeni Thoreldin vain tulla, minä tiedän kyllä, että hän on täällä jossain!
Mutta neiti Louise, joka istui ikkunan luona tuolilla, säpsähti ja purskahti itkemään, hermostuneena mielenliikutuksista ja valvomisesta. Lääkäri pudisti vihaisesti päätään ja mutisi:
— Mitä sillä pirun kapteenilla on täällä tekemistä!