— Niin no, jos et tahdo myydä nimeäsi, niin voithan kuitenkin myydä papinkirjasi. Minä kirjoitan sinulle kotipitäjästäsi uuden. Se ei maksa sinulle mitään, mutta sinä voit ansaita kymmenen markkaa. Viikon palkan ja enemmänkin! Tuumipa asiaa!
Lehtimaa alkoi kuulostaa. Koko viikon palkka ja vähän enemmänkin. Ja se tuosta paperirääsystä, joka ajelehti taskussa ja jota ei kukaan ollut häneltä kysynyt. Hänen vähän hämärissä silmissään välkähti voitonpyynnin kipinä, mutta hän ei antautunut heti paikalla:
— Mutta mitä hyötyä saattaa sinulla olla siitä, että ostat papinkirjani? intteli hän.
Kalle Pihl oli nähnyt, minkä vaikutuksen hänen tarjouksensa teki, ja sanoi välinpitämättömästi:
— Se on vain siksi, että kapteeni tahtoo papinkirjaa nyt heti ja minulta jäi kotoa lähtiessä omani ottamatta.
Nyt veti Lehtimaa suunsa viekkaaseen nauruun, niin että koko hammasrivi tuli näkyviin, ja sanoi ivallisesti, vaikka samalla vähän arasti:
— Sinulla taitaa olla niin kauniit paperit siellä kotona, ettet ilkiä lähteä niitä muualle kuljettelemaan.
— Älä puhu roskaa asioista, joista et tiedä pölkösen pölähtävää! Minun paperini ovat yhtä hyvässä reilassa kuin sinunkin, mutta minä en ehdi toimittaa niitä tänne tähän tarpeeseen ja sitten en saa sitä paikkaa, minkä kapteeni on minulle luvannut.
Se tuntui niin todenmukaiselta, että Lehtimaa vaikeni ja otti viinapullosta pitkän ryypyn. Ensin hän sitä kuitenkin tarkasteli päivää vasten ja huomautti, että kohtahan se tyhjenee, mutta vei sen sitten tottelevaisesti huulilleen, kun Kalle Pihl selitti, että tyhjetähän sen pitääkin.
— Ota yhdellä tielläsi kaksi naukkua ja olkoon kauppa päätetty, yllytteli Kalle Pihl.