Vasta kun puoliyö läheni, keskeytti kapteeni konsertin kiittäen neiti Louisea ja insinööriä, joka oli laulanut muutamia lauluja. Muuten ei siitä olisi loppua tullutkaan.
Kapteenin hevonen oli tullut puoli tuntia sitten, ilmoitettiin, ja varatuomari kehotti Thoreldiä puhalluttamaan sitä ennen kuin lähtisi ajamaan kolmen peninkulman taivalta kotiinsa. Mutta kapteeni luotti juoksijansa kestävyyteen, nousi keveihin pukkikieseihinsä ja katosi kylmään usvaan, jonka yli loisti kirkas kuu. Kun hän ei rasittaisi hevostaan, vaan antaisi sen kulkea hiljalleen, niin hän joutuisi parahiksi auringonnousulle kotiinsa ja olisi ensinnä näkemässä, mitä vahinkoja halla oli tehnyt.
Insinööri vietiin ylös vierashuoneeseen ja hän heitti hyvästinsä kiittäen päivän vietosta, joka oli ollut hauskimpia hänen elämässään. Varatuomari katsoi vielä kerran lämpömittaria ja laskeutui levolle. Päivän koittaessa tahtoisi hän taas olla ylhäällä nähdäkseen, olivatko hänen pahat aavistuksensa toteutuneet vai vieläkö ratkaisu oli muutamia päiviä lykkäytynyt.
Kapteeni Thoreld oli sytyttänyt sikarinsa ja ajoi keskellä yötä maantietä pitkin mukavilla rattaillaan. Harjuilla hajahteli vielä lämpimän kesäsydämen tuoksua, joka oli säilynyt petäjänummen sisässä, mutta laaksoissa lepäsi usva kaikkialla raakana ja valkoisena. Kapteeni kietoi takkinsa kiinteämmin ympärilleen, kun sinne laskeuduttiin, ja kysyi vähän väliä kuskiltaan:
— Joko on maa kuurassa?
— Ei, vastasi tämä — ei ole vielä.
Mutta kun alkoi tulla auringonnousun aika eikä enää ollut kuin puoli peninkulmaa Herrasaareen, putosi tie yhtäkkiä harjulta alas suureen laaksoon, jossa joki luikerteli niittyjen ja soitten keskellä. Kun he olivat ajaneet puolen peninkulman verran korkeaa harjannetta pitkin, tuntui vaihdos vieläkin suuremmalta.
— Nyt varmaankin kylmää, sanoi kuski, vaikkei kapteeni ollut kysynyt häneltä mitään.
Kun he tulivat sillalle, joka vei joen yli, oli oikealla puolen oleva niitty lumivalkeana kuurasta. Kapteeni nousi alas rattailta, veti hansikkaat käsistään, tunnusteli nurmikkoa tiepuolessa vakuuttuakseen siitä, etteivät hänen silmänsä ehkä olleet häntä pettäneet, ja sai kouransa täyteen kangistuneita, jäähileinä heliseviä heinänkorsia.
— Nyt on katovuosi valmis, sanoi kuski, kun kapteeni taas oli noussut rattailleen.