— Suus' kiinni! karjaisi Kalle Pihl raivoissaan. Lehtimaata nakeltiin kuin kinnasta ja turhaan koetti hän vedota silmäyksillään Annaan. Nyt se ainakin saisi nähdä, mitä hyvää Lehtimaa oli hänelle tehnyt, eikä hän enää ollenkaan pelännyt antautua puukkosille Kalle Pihlin kanssa, jos niiksi tulisi. Hän hapuili tuppeaan, joka riippui selän alla vyössä, ja viimein saikin hän nopealla ruumiin tempauksella puukon käsiinsä. Pohjalaisten tapoihin tottunut vaimo huomasi heti, mitä oli tekeillä.
— Herra Jeesus varjelkoon, se tappaa minun mieheni! kirkaisi hän ja hyökkäsi apuun. Samassa oli Annakin miehensä vieressä, ja vieraan vaimon avulla sai Kalle Pihl Lehtimaan ranteista kiinni.
— Ota puukko pois häneltä! komensi Kalle Pihl, ja samassa heiluttikin vieras vaimo Lehtimaan puukkoa riemuiten kädessään.
— Siinä nyt näet, millainen roisto se on! sanoi Kalle Pihl huohottaen.
— Mene heti noutamaan nimismiestä.
Anna katseli epäilevästi ympärilleen. Ei hän osannut hevosta valjastaa eikä hänellä ollut halua jättää miestään yksin noiden ihmisten kanssa. Lehtimaa seurasi häntä silmillään. Nytpäs saataisiin viimeinkin nähdä! Se on jo kahden vaiheilla! Ja koko ajan kun hän koetti riuhtautua irti, tarkasteli hän jännittyneenä Anna Mellilän liikkeitä. Eihän se ollut apuna puukkoa otettaessa, se oli siis Lehtimaan puolella.
— Pannaan tuo nuoriin, niin saat mennä itse nimismiestä noutamaan, ehdotteli Anna.
Lehtimaa sai kuin pistoksen rintaansa. Se ei suinkaan voi olla hänen tarkoituksensa! Vai antaako se ehkä miehen paeta rauhassa ja sitten päästää hänet irti ja kiittää pelastajaansa?
— Sen se sietäisi, että vallesmanni saisi hänet kynsiinsä, sanoi Kalle
Pihl.
— Mikä pakko sinun oli tarttua puukkoon, kun ei ollut mitään hätää! torui vieras vaimo.
— Joudu pian nimismiehen luo! kiihotti Anna yhäkin.