— Emme suinkaan voi lakata seurustelemastakaan kapteeni Thoreldin kanssa?
— Emme, mutta me voimme osoittautua kylmemmiksi.
— Miksi?
— Siksi, ettei hän ansaitse meidän eikä tyttäremme ystävyyttä.
— Hm! sanoi varatuomari hiljaisesti.
Kaksi viikkoa tämän jälkeen oli rouva von Blumella työtä ja puuhaa yllin kyllin. Kotkaisiin oli tullut sukulaisia muutamaksi viikoksi, nuorisoa piti huvittaa, ja samaan aikaan kun hän täytti emännän, laupeudensisaren ja köyhäinhoitajan tehtävää, oli hänellä vielä aikaa ajatella nuorisoakin. Hän pani toimeen arpajaiset näytelmineen ja tansseineen Kotkaisten suuressa salissa, ja kaikki tulot olisi käytettävä niitä köyhiä varten, jotka makasivat sairaina olkiladossa. Tieto näistä huveista levisi naapuripitäjäänkin.
Juhlapäivänä loisti kirkas heinäkuun aurinko. Rouva von Blumen ja neiti Anne Charlotten toimeliaisuus ei hetkeksikään tauonnut eikä kenenkään päähän pistänyt lykätä juhlaa tuonnemmaksi, vaikka kaksi pienintä lasta oli kääntynyt kipeäksi ja vaikka rouva von Blume itse oli huonosti nukutun yön jälkeen noussut vuoteeltaan tuntien ankaraa päänsärkyä.
Tavat Kotkaisissa eivät olleet uudenaikaiset eikä siihen aikaan tiedetty niistä mielipiteistä, että vanhemmat ovat lapsia varten — päin vastoin! Eikä heitä ollut pienuudesta pitäen totutettu siihen, että äidin koko elämä täytyy olla lapsille pyhitetty. Heille opetettiin jo aikaisin, että äidillä on suurempiakin velvollisuuksia kuin taputella heidän pieniä pyöreitä pohkeitaan aamusta iltaan taikka unohtaa koti ja mies kutitellakseen heitä leuan alta, kun heidän ylhäisyytensä suvaitsevat olla pahalla tuulella ja huutaa. Lasten kasvatuksesta ei ollut vielä tehty raskasta ja ikävää englantilaista tiedettä eikä terveydenhoidosta kotityranniaa. Velvollisuuksia kyllä oli sadoittain, suuria ja pieniä, mutta ne täytettiin ilman melua ja vaivaa, iloisesti nurkumatta.
Rouva von Blume oli antanut sairaille lapsilleen rohtoja, ja hän lohdutti heitä sillä, että he illalla saisivat jotain oikein hyvää. Hän ehti johtaa näytelmän pääharjoitusta ja hän ennätti unohtaa, ettei koko taloa ollut savustettu, vaikka lavantauti väijyi olkiladossa.
Mutta hän uskoi, että kun ei vain pelkää ja kun käsittää, että on aina mahdoton kokonaan välttää kulkutautia, niin olisi siinä varjelusta tarpeeksi. Tarttuvien tautienhan sanotaan kulkevan ilman kautta. Parasta kai olisi silloin, ettei ollenkaan olisi ilman kanssa tekemisissä!