Koko pitäjä olisi siinä tapauksessa pitänyt savustaa. Peninkulman päässä Kotkaisista oli lähellä uutta rautatietä täytynyt vihkiä hautuumaa ainoastaan rautatietyömiehiä varten, joita sadoittain kuoli lavantautiin ainoastaan muutamia vuorokausia sairastettuaan. Huono ravinto teki lisäksi tehtävänsä, ja joka viikko lähti pitäjän pappi erityiselle retkelle tälle ylimääräiselle hautuumaalle lukeakseen jumalan siunauksen yhteisille haudoille hietamäen kupeessa lähellä maantietä. Vielä tänäänkin näkee siinä matkamies tiheän näreikön, joka on kasvanut myrkytetystä maasta ja peittää sadoittain suomalaisen kulttuurin kurjia uhreja, joiden nimiä ei kukaan muista, mutta joiden teot ovat kuin käännekohtana heidän hallaisen, köyhän maansa kohtaloissa.
Iltapäivällä tulivat vieraat. Kaikki ympäristön ihmiset olivat kokoontuneet Kotkaisten suureen saliin. Siellä oli kapteeni Thoreld viikset kierrettyinä, siellä pieni pyöreä tuomari ja vaaleaverinen viisaustieteen kandidaatti. Siellä oli vielä eversti Pavloff ja kaikki naapurin rouvat ja tytöt. Ja juhlan keskipisteenä tuo liki kahdeksankymmenvuotias sotavanhus, jolla oli harmaat pitkät hiukset, joka oli unohtanut luuvalonsa ja joka tahtoi näyttää, kuinka terve sielu voi voittaa vanhuuden ja kaiken tämän nykyisen kurjuuden ja levittää iloa yleisen surun keskellä.
Arpojen myynti oli täydessä vauhdissaan, ja kapteeni Thoreld otti osalleen liki kolmannen osan kaikista myymättömistä lipuista, jotka melkein kaikki olivat tyhjiä, sillä hänellä ei ollut koskaan ollut onnea pelissä. Mutta hän pelasi niin mielellään, kuten hän sanoi, eikä ostanut ollenkaan hyvää tehdäkseen. Ja kaikki eivät ymmärtäneet leikkiä, vaan luulivat hänen puhuvan täyttä totta.
Sitten tuli seuranäytelmä, jossa laulettiin, soiteltiin kitaraa ja hulluteltiin. Esiripun laskettua taputettiin käsiä raivoisasti ja muiden muassa huudettiin esille rouva von Blume, joka sitten kohta meni sairaiden lastensa luo ja kertoi heille niin satumaisia ja hupaisia asioita näytelmästä, että pienokaiset luulivat olleensa sitä omin silmin näkemässä eivätkä enää ollenkaan itkeneet, että heidän oli täytynyt koko ajan maata vuoteissaan.
— Se on hyvästi järjestetty, sanoi kapteeni Thoreld varatuomarille. Unohtaa aivan, mitä varten täällä huvitellaan. Vaaditaanpa todellakin taitoa tuollaisen aikaansaamiseen tänä aikana. Sinulla on emäntä, joka ymmärtää velvollisuutensa.
Varatuomari hymyili hyvillään ja sanoi kapteenille, että tämänkin olisi pitänyt hankkia itselleen samanlainen emäntä!
Kapteeni katsahti hajamielisesti von Blumeen. Olisiko se suoranainen kehotus? Niin — siltäpä se melkein näytti! Hän iloitsi, että nuo hänestä kiertämässä olleet huhut eivät olleet saaneet jalansijaa Kotkaisissa, ja kohta sen jälkeen hän aloitti tanssin neiti Louisen kanssa.
Tyttö oli kovin sievä valkeassa tyllihameessaan, oikea perikuva Kotkaisten raittiista ilosta, terve, teeskentelemätön ja punaposkinen, jolla oli kaikki mahdollisuudet kehitykseen, ja kapteenin mielestä ei kehenkään ollut vielä näin sattuvasti sopinut runoilijan vertaus ruusunnupusta. Vielä hän ei ollut päätöstään tehnyt. Tämä vanhapoika, jolla niin monta kertaa elämässään oli ollut ratkaiseva sana huulillaan ja joka niin monta kertaa oli sen niellyt, nieli sen vielä tälläkin kertaa säälin tunteesta, sillä hän ei tahtonut tehdä pahaa eikä häiritä. Hänestä olisi ollut julmaa tarttua tuota tylliperhosta siipiin juuri nyt. Kun hän myöhemmin naurahti tälle runolliselle hellätunteisuudelleen, oli perhonen jo pyrähtänyt tiehensä ja mieliala haihtunut.
Sen hän kuitenkin oli jo huomannut, ettei neiti Louisella ollut mitään häntä vastaan. Tytön silmät saattoivat seurata häntä loitompaa, mutta sitten taas yhtäkkiä kääntyä pois, kun molempain katseet yhtyivät. Jos tytöllä oli vähänkään aistia ja ymmärrystä ja jos hän ei ollut toiseen rakastunut, täytyi hänen käsittää, että kapteeni oli parempi muita, jotka esiintyivät näissä maalaistanssiaisissa.
Kapteeni Thoreld tarttui varatuomaria käsipuoleen ja vei hänet herrain huoneeseen, joi hänen kanssaan lasin punssia ja sai vastaukseksi katseen, joka näytti vakuuttavan, ettei isällä ollut mitään muistuttamista häntä vastaan.