Entä äidillä! Erään tanssin aikana hän näki rouva von Blumen istuvan yksinään. Kapteeni meni heti hänen puheilleen.
— No, kapteeni Thoreld! on hauska nähdä teitä nuorten joukossa — teitä ei voi ollenkaan erottaa heistä tänään, alkoi hän puhua.
Kapteeni palkitsi kohteliaisuuden kiittämällä rouvaa hänen mainioista järjestelyistään tänä iltana, mutta ei kuitenkaan ollut oikein tyytyväinen siihen äänenpainoon, millä rouva alkoi puhelun. Se ei ollut oikein ystävällinen. Rouva von Blumen silmät harhailivat hänen ohitsensa ja hän näytti hiukan hermostuneelta.
— Minä olen vähän väsynyt, sanoi hän arvaten kapteenin ajatukset.
— Merkillistä, kuinka hyvin tiedätte, mitä toinen ajattelee.
— Hm — sattuuhan usein, että kaksi ihmistä ajattelee samaa asiaa.
Kapteeni tarkasteli häntä. Olihan tämä kehotus puhetta jatkamaan, mutta oikein hyvää se ei ennustanut. Ja turhaan etsi hän rouva von Blumen kasvoista hyväntahtoisuutta.
— Rouva von Blume — te, — te ette ole minulle nyt oikein suosiollinen.
Rouva katsahti häneen ja arveli, ettei hänen suosionsa suinkaan liene suuresta arvosta sellaiselle miehelle kuin kapteeni Thoreld.
— Älkää sitä sanoko! Välistä on hetkiä, jolloin haluaisi tuntea äidin hyvyyttä ja suosiota.