— Minun suosioni on teillä ollut jo kauan, jos vain olisitte tahtonut käyttää sitä hyväksenne.
— Kiitos! Tahdon käyttää sitä nyt.
Rouva von Blume tarttui hänen käsipuoleensa, ja he tekivät kävelyn puutarhaan tänä kauniina iltana. Nyt hän ei enää voinut peräytyä, vaan sanoi suoraan:
— Te ette tahdo sitä, rouva von Blume?
— Tahdon ja en tahdo, vastasi hän totisesti. — Louise on vielä niin nuori ja hän tuntee teitä niin vähän.
— Hm — mutta minä vanhenen päivä päivältä, ja jos te vain tuntisitte minut tai luottaisitte minuun…
— Sehän on asia, jota teidän tulee kysyä häneltä eikä minulta.
Se tuntui niin kylmältä, että kapteeni Thoreld vähän loukkautui ja sanoi arvokkaasti:
— Mutta, hyvä rouva, enhän suinkaan tahdo väärinkäyttää sitä ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta, jota aina olette minulle osoittaneet. Jos teillä äitinä on jotain minua vastaan, niin en suinkaan tahdo tuottaa teille mitään surua. Minä olen jo aikoja sitten kasvanut pois siitä iästä, jolloin tyttö viedään väkisin, enkä jumala paratkoon ole mikään Romeo.
— Sepä se juuri on, sanoi rouva von Blume ajatuksissaan.