Siis — amiraali Feodorovilta ei ollut enää mitään toivottavaa. Päinvastoin hän vastustelisi suunnitelmiani.
Istahdin ajurin rattaille ja olin pian matkalla Vasili Ostrovan meriupseeriklubille. Siellä tapasin erään eilisiltaisen uuden ystäväni ja tältä sain luutnantti Wulffertin osoitteen. Kauan haettuani löysin hänet hänen kasarminsa päivystäjähuoneesta. Hän huomasi heti huonon tuuleni ja huudahti:
"Amiraali Feodorov on niistänyt teidät, eikö niin?"
"Onpa vainen, mutta..."
"Niin, se olikin odotettavissa. Mutta rauhoittukaa, meillä on jumalankiitos laivastossa muitakin amiraaleja kuin hän."
Kerroin hänelle aamuiset kokemukseni ja amiraali Feodorovin aamiaispöydässä lausumat viimeiset sanat.
"Miksi murkinoida amiraalin luona, jota ei lähemmin tunne?" pilaili Wulffert.
Pian senjälkeen saapui joukkoomme ensimäinen luutnantti Vasuhin ja hän naureskeli huonoa onneani tavalla, joka olisi loukannut minua, ellei hän olisi esiytynyt samalla sekä sydämellisesti että hyvänsuopaisesti.
"No, mitä nyt aiotte tehdä?" hän kysyi silmät yhä vielä naurun kyynelissä.
"Minun on etsittävä käsiini joku toinen amiraali ja saatava häneltä lupatodistus", sanoin.