Kyhäsin heti paikalla kolme uutta kirjettä Pietariin — yhden ensimäiselle luutnantille Vasuhin nuoremmalle, toisen luutnantti Wulffertille ja kolmannen kapteeni Vasuhinin aliluutnantille, johon olin tutustunut Viaporissa ja joka niinikään oli luvannut minulle lähettää tietoja.
Kaikissa kolmessa mainitsin saamistani sähkösanomista, kysyin, kertoivatko ne tosia ja pyysin selitystä koko juttuun. Sillä eihän voinut ajatella, että sähkösanomat olisivat saapuneet minulle ilmasta lentäen — minun oli varmaankin kiittäminen jotakuta heistä niistä mielenkiintoisista tiedoista, joita olin Venäjältä saanut.
Taas kului viikko. Sitten tuli kolme kirjettä, yksi kultakin venäläiseltä tuttavaltani, kaikissa jotenkin sama sisältö. Kukaan heistä ei ollut lähettänyt sähkösanomia, kukaan ei liioin voinut selittää minulle, kuinka asiat oikein olivat. Mutta kukaan ei myöskään väittänyt, että sähkösanomien tiedot olisivat vääriä, päinvastoin tuntui siltä, että he kaikessa hiljaisuudessa tunnustivat sähkösanomien sisällön oikeaksi. Ja jokainen lopetti kirjeensä, kuten kapteeni Vasuhinkin lauseeseen? "Teillä on ilmeisesti Pietarissa muita ystäviä kuin minä."
Kirjeet saivat tietysti minut enemmän uteliaaksi kuin viisaaksi. Olin yksinkertaisesti joutunut hämärien vehkeilyjen uhriksi, haluttiin kokeilla, kuinka kauan hyvänsuopaisuuttani ja herkkäuskoisuuttani kestäisi, tahdottiin kaiken kaikkiaan pitää minua narrina.
Suutahdin omaa herkkyyttäni ja päätin katkaista suhteeni venäläisiin ystäviini, koska he huvittelivat pitämällä minua vehkeilyjensä uhrina. Ja samalla olin tyytyväinen itseeni sen johdosta, että olin sähkösanomat säilyttänyt omana salaisuutenani. Jos olisin niistä jutellut tovereilleni, olisin nyt saanut kestää heidän rajatonta naljailuaan, kun ei mitään lähempää selvää saataisikaan Tallinnan lähellä viimeksi tehdystä salaperäisestä rantalöydöstä.
Silloin sain — joitakuita päiviä viimeksi tulleiden kirjeiden jälkeen ja Aleksanteri III:n kuoleman ja Venäjän maansurun aikoihin — painavan, kirjoihin merkityn postilähetyksen Pietarista. Itsestään selvää, että tulin uteliaaksi. Huomasin paketin koosta, että siinä oli papereita tai kirjoja, enkä siis pelännyt sen sisältävän helvetinkonetta, jonka tehtävänä oli vaijentaa minut ikiajoiksi sen johdosta mitä jo tiesin omituisesta Rusalka-jutusta. Paketin lähettäjäksi oli venäläisin kirjaimin merkitty jokin aivan epäselvä nimi. Muutoin kyllä olin mestari saamaan selvän venäläisistä kirjaimista.
Lähetin pois kirjeentuojan ja irroitin paketin huolellisesti kiedotut purjenuorasiteet. Esille tuli paperitukku, joka oli kirjoitettu täyteen tiheää pientä käsialaa, ja päällimmäisenä oli minulle osoitettu kirje. Sujuvalla, virheettömällä ranskalla tuo epäselvä nimimerkki selitti mitä paketti sisälsi. Kirje kuului:
"Korkeastikunnioitettava herra luutnantti:
"Otan itselleni edelleen vapauden pitää Teidät niiden tapahtumien tasalla, jotka ovat yhteydessä Rusalkan ja sen salaperäisen kohtalon kanssa. Oheelliset muistiinpanot on löydetty lähellä Tallinnaa maihin ajautuneen upseerivainajan taskuista, ja minä olen ne Teitä varten kääntänyt ranskaksi.
"Saatte niistä lukea kerrassaan uskomattomia seikkoja, jotka luovat Rusalka-juttuun aivan uutta valaistusta.
"Meriupseeri-vainajasta ovat mielipiteet tuiki erilaisia. Muutamat luulevat hänessä tuntevansa viimekesäisen Rusalka-retken aikana kadonneen upseerin, Salmatovin, jota hän muistuttaa kookkaalla rakenteellaan ja vaalealla tukallaan, toisten mielestä on epäilemätöntä, että hän on Solovin, Rusalkan toinen luutnantti. Hänen alkuperäänsä ei ole toistaiseksi voitu todeta.
"Edellistä käsitystä tukee, paitsi, kuten sanottu, hänen ruumiinrakenteensa ja tukan väri — jotka tosin sopivat hyvin luutnantti Soloviniinkin — myös se seikka, ettei olla läheskään varmoja, puhuuko huhu totta, että sanottu meriupseeri olisi kadonnut tutkimusretkeltä yhdessä erään Viaporissa palvelevan everstin rouvan kanssa. Tosiasia sensijaan on, että everstinrouva Dorshinski on kadonnut Viaporista samaan aikaan kuin Salmatov sukelluskomennuskunnasta, mutta toisaalta väitetään varmasti, etteivät he olleet missään suhteissa toisiinsa. Olettamus, että löydetty meriupseeri olisi karannut Salmatov, on ristiriidassa sen tiedon kanssa, että tämä on kuulemma nähty everstinrouvan seurassa jossakin saksalaisessa pikku kylpylässä. Jos se todistetaan, ei voi olla puhettakaan, että upseerivainaja olisi hän. Niinikään on selittämätöntä, kuinka hän olisi saanut huostaansa näköjään täysin luotettavat muistiinpanot, jotka, kuten huomaatte, ovat päivätyt Rusalkassa kahtena, kaameata haaksirikkoa seuranneena päivänä.
"Moni seikka tukee sitä olettamusta, että maihin ajautunut upseeri olisi Rusalkan toinen luutnantti Solovin. Ensikädessä se, että hänen melko hyvin säilyneissä liinavaatteissaan on nimimerkki S, jota on verrattu hänen muissa, onneksi talteen saaduissa liinavaatteissaan oleviin kirjainmerkkeihin ja niiden on huomattu sopivan jokseenkin hyvin toisiinsa. Tosin alkaa Salmatovinkin nimi S:llä, joten täyttä varmuutta ei näinkään ole voitu saada. Edelleen, muistiinpanot tuntuvat täysin luotettavilta, kuten itsekin huomaatte, ja ammattimiesten parissa on jo kauan ollut vallalla sama ajatus Rusalkan kohtalosta. Se käsitys saa nyt vahvistuksen maihin ajautuneelta löydetyistä muistiinpanoista — jos ne ovat oikeita.
"Jälkimäistä näkökohtaa vastaan sotivat niin selvät fyysilliset ja kemialliset lait, että niitä täytyy ensimäisenä ja viimeisenä epäillä.
"Ennen kaikkea on uskomatonta, että henkilö, joka on ollut veteen hautautuneena enemmän kuin vuoden ajan — vaikka kuinkakin tiiviisti suljetussa paikassa — olisi voinut säilyä niin hyvin kuin löydetty upseeri. Vaikkapa hän olisi ollut vain lyhyenkin ajan aallokon ja meriveden vaikutuksen alaisena, ei vuoden vanha ruumis olisi sitä kestänyt. Edelleen on omituista, ettei hänellä ollut muita asiapapereita kuin nuo tuhoenteiset muistiinpanot. Ne oli tosin huolellisesti ommeltu hänen povitaskuunsa, mutta koska hän on noin huolehtinut niiden säilymisestä, odottaisi hänen samalla ajatelleen kuinka todistaa alkuperänsä.
"Olkoon laita kuinka tahansa, se ainakin on varmaa, että mitä omituisimpia ja yllättävimpiä olettamuksia voi tämän löydön perustuksella tehdä Rusalkan kohtalosta. Vaikeata näet on uskoa, että papereissa piilisi jokin salamyhkäinen puijausyritys tai että ne olisivat väärennettyjä. Kadonnut luutnantti Salmatov oli tosin haaveileva luonne ja hänellä kuuluu olleen melkoista kirjailijataipumusta, mutta silti tuntuisi melkein liian häikäilemättömältä olettaa häntä muistiinpanojen laatijaksi. Vielä uskomattomampaa olisi otaksua hänen säilyttäneen niitä huostassaan niin huolellisesti, jos hän todella olisi hukkunut viime kesäisellä sukellusretkellä, onnettomuustapauksessa, jota kukaan ei ole ollut todistamassa, eikä paennut kauniin everstinrouvan kanssa.
"Siis: — peräti mutkallinen juttu, joka saisi syntymään mitä hurjimpia huhuja, jos se joutuisi yleisön tietoon. Mitä tarkimmin pyritään pitämään löytöä salassa, ja toistaiseksi on onnistuttukin. Nykyisin on joukoilla muuta ajateltavaa tsaarin sairauden johdosta. Hän kuuluu olevan kuolemaisillaan, ja minä pelkään koko jutun joutuvan unohduksiin, ellei satu uutta rantalöytöä, jonka joku sanomalehtimies saa nuuskituksi esille.
"Rusalka-juttu ei saa toki unohtua. Annan teille täten valtuuden oman mielenne mukaan käyttää muistiinpanoja ja luotan teidän vaitioloonne! Teillä on Pietarissa hyviä ystäviä, kuten näette.
"Mitä kunnioittavimmin."
Nimi epäselvä.