"Mitä siis ei voi antaa anteeksi?"
"Lapsellisuuttasi. Etkö käsitä?"
"En."
Ymmärsin sen silti ehkä yhtä hyvin kuin ystävänikin, mutta minä kaipasin kuulla hänen varmentavan ja vahvistavan omaa käsitystäni. Keskustelumme tuloksena oli, että annoin anteeksi venäläisille tuttavilleni, joilla kenties ei ollut mitään osuutta sähkösanomiin ja muistiinpanoihin. Ja jos heillä olisi ollutkin, ei heidän rikoksensa ollut kovinkaan paha, sillä kuitenkin kaikitenkin sekä sähkösanomat että muistiinpanot saattoivat sisältää pelkkiä tosia tietoja. Sitä emme voineet arvostella.
Yhtäkaikki — olin katsellut asiaa liian henkilökohtaisesti ja liian lyhytnäköisesti. Sitä sieti tarkastella monelta puolelta, ja niinpä me teimmekin seuraavan puolen tunnin aikana.
Minulle selvisi monta seikkaa kynttilän lailla, joka loistaa sitä vakavammin mitä kauemmin se palaa. Ensinnäkin huomasin, että minun oli toimittava peräti varovasti, jotten saisi ikävyyksiä asiasta. Toiseksi oivalsin, että olin sekaantunut hämäriin vehkeilyihin. Kolmanneksi minulle kävi selväksi, että kaikkia saamiani tietoja ja varsinkin muistiinpanoja oli tarkoin tutkittava, ennenkuin voisi ryhtyä niitä julkaisemaan. Ystäväni jätti minut, ja minä jäin yksikseni vasta syttyneiden kirkkaitten kynttilöjeni seuraan.
Ajatukset ja mietiskelyt eivät suoneet minulle lähipäivinä siunaaman rauhaa. Olin suorastaan sairas, kyhäsin kokonaisen tukun kirjeitä venäläisille ystävilleni, mutta revin ne palasiksi taas. Olin narri, kun luulin heiltä saavani tyhjentäviä selityksiä.
Silloin eräänä päivänä tapasin upseerikasinolla eräitä tovereita, jotka olivat vastikään palanneet Pariisiin tekemältään huvittelumatkalta. Vielä aivan kuohuissaan viisipäiväisistä bulevardiseikkailuistaan he kertoivat yhteen ääneen kujeistaan, klubeissa viettämistään öistä ja solmimistaan tuttavuuksista. Kuuntelin heitä vain puolella korvalla hymyillen kuten ainakin sellainen henkilö, joka muistelee omia seikkailujaan samantapaisilta huvimatkoilta.
Mutta äkkiä hätkähdin. Muuan heistä oli Cercle des Russes et des Francais'issa esitetty ensi luokan venäläiselle kaunottarelle. Everstinrouva Bortshinski oli hänen nimensä.
"Dorshinskiä tarkoitat?" oikaisin nopsasti.