Ah, eipäs, ovelat venäläis-herrasniekat — ranskalainen ei niele sokeasti ja umpimähkään uskoen teidän poliittis-sosialisia makupalojanne!
Istuin kauan ja tuumiskelin perinpohjin näitä muistiinpanoja, jotka sisälsivät niin liikuttavaan muotoon laaditun ankaran syytöksen Venäjän merihallitusta vastaan, mutta mitä enemmän asiaa pohdin, sitä voimakkaampana kylmä järki astui etualalle, sitä selvemmin huomasin, että tähän salaperäiseen lähetykseen kuten aiemmin saapuneihin nimettömiin sähkösanomiinkin oli suhtauduttava niin pidättyvästi kuin vain mahdollista.
Minulla oli tosin muuan salakähmäinen todistus, että nyt saamani tiedot eivät olleet vallan ilmasta tempaistuja. Se todistus sisältyi venäläisten ystävieni kirjeihin, jotka eivät millään lailla antaneet aihetta epäillä, ettei kuollutta meriupseeria ja muistiinpanoja olisi todella löydetty. Mutta yhtä vähän kuin ne epäsivät, yhtä vähän ne myönsivät. "Teillä on Pietarissa muita hyviä ystäviä, kuten näette" se oli seisova lause, jonka nojalla he kaikki vetäytyivät takaamasta tietojen todenperäisyyttä. Mutta mitään epäilystä ei voinut olla siitä, etteivät he tienneet sähkösanomien ja muistiinpanojen olevan olemassa.
Tämä seikka se panikin minut pahimmin aprikoimaan.
Olisivatko nämä ystäväni, joiden tuttavuuteen olin tosin joutunut varsin pinnallisesti, mutta joiden rehtiyttä minulla ei silti ollut pienintäkään syytä epäillä — olisivatko he vallan yksinkertaisesti tahtoneet tunnottomasti usuttaa minua tekemään ruman poliittisen varomattomuuden? Niin, siltä miltei tuntui! Sillä mitäpä muuta kuin poliittisesti äärettömän varomatonta olisi ollut, jos ilman muuta olisin julkaissut muistiinpanot?
Äkämystyin venäläis-ystävieni epäluotettavuuden ja vehkeilyjen johdosta, soimasin heitä juonitteluista ja jumala tiesi mistä kaikesta, ja unohdin itse olevani aika narri, joka olin ollut vähällä joutua houkutelluksi tekemään aimo typeryyksiä haaveellisten muistiinpanojen ja minulle nimettöminä lähetettyjen sähkösanomien perusteella.
Ensi raivoissani noita epäluotettavia ja häijyn ovelia venäläisiä kohtaan uskoin koko jutun eräälle ystävälleni.
"Kuinka voit olla niin lapsellinen?" kysyi hän minulta avomielisesti, kun olin hänelle tyhjentänyt sydämeni.
"Lapsellinen? Kuinka niin? Mitä tarkoitat?"
"Tarkoitan, ettei moista voi antaa anteeksi täysikasvuiselle miehelle, jolla on ollut tilaisuus kirjeenvaihtajana tutustua Pietariin lähemmin."