Tervehdykseni vanhalle rakkaalle äidilleni, jonka osoitteen olen pannut toiseen paikkaan. Suokoon Jumala ja reipas miehistömme meille erheemme anteeksi.
Toinen luutnantti,
Ivan Sergejevitsh Salovin.
Kuollut Rusalkassa Suomenlahden pohjalla keskiviikkona syysk. 20:nä 1893.
13.
Selvittävää mietiskelyä. Uusia mahdollisuuksia valaista kysymystä.
Luettuani nuo merkilliset muistiinpanot heräsi minussa syvä säälintunne noita onnettomia kohtaan, jotka olivat joutuneet omien virheittensä uhreiksi. En hetkeäkään epäillyt muistiinpanoja tekaistuiksi, niin vakuuttavasti, niin koruttomasti ja välittömästi ne olivat kertoneet kuolemaantuomitun kärsimyksistä.
Seurasi pitkä tovi, jonka kuluessa vain annoin monitorin perikadon synkkien kohtausten uudelleen vieriä sisäisten katseitteni ohi, ne esiytyivät niin tuiki selvinä ja haastoivat sikäli muistiinpanojen silminnähtävästä voimasta. Vasta kun väsyin katselemaan haaksirikon kuvia, kun uusia ajatuksia työntyi etualalle heikentämään lukemasta saamiani vaikutelmia, vasta silloin vanha ajatus välähti aivoihini:
Kuinka olin saanut nämä muistiinpanot? Kuka ne oli minulle lähettänyt?
Toistettuani itsekseni nämä kysymykset, esiytyi välittömästi seuraavia kysymyksiä:
Kuka voi taata nämä muistiinpanot oikeiksi? Oliko minulla mitään syytä luottaa niihin? Eikö ollut melkoista luultavampaa, että koko juttu oli taitavasti sommiteltua runoa, joka oli lähetetty minulle siinä mielessä, että minä sitä arvostelematta julkaisisin sen totena ja vahvistaisin sen tekemää uskottavaa vaikutusta omalla ammattimiessanallani?