"Oliko hän meriupseeri?" jatkoin.
"En tiedä sitäkään. Mutta rakastunut hän oli everstinrouvaan, sen saattoi nähdä."
"Näyttikö siltä, että he olivat yhdessä karanneet?"
Tämä lyhyt omituinen kysymys sai koko seurueen huomion kohdistumaan minuun. Uteliaisuus heräsi, koska minä tunnuin tietävän niin paljon kauniista venakosta. Nyt pommitettiin minua kysymyksillä, ja joukon innokkaimpia oli sama toveri, jolta äsken olin kysellyt.
Paljoa en heille kertonut. He saivat tietää, että olin tutustunut everstinrouva Dorshinskiin Pietarissa ja samalla olin oppinut tuntemaan korkeakasvuisen ja vaalean meriupseerin, joka muistutti venakon nykyistä ajutanttia Pariisissa. Joitakuita aikoja myöhemmin olin saanut kirjeitse tiedon, että he olivat karanneet yhdessä. Syvempää harrastusta heihin ei minulla ollut, he huvittivat minua vain eriskummaisina itämaalaisina, jotka eivät voineet rakastaa toisiaan rauhassa kotimaassaan, vaan joiden välttämättä oli päätä pahkaa syöksyttävä avaraan maailmaan. Ranskassa olemme jo ammoin näytelleet kaikki moiset korkean haaveelliset avioliittodraamat loppuun — nykyisin osasimme mainiosti järjestää pikku lemmenasiamme eikä meidän ollut tarvis lähteä kotinurkilta tai kotimaasta, vielä vähemmin me hylkäsimme yhteiskunta-asemamme ja edistymismahdollisuudet jonkun niin joutavanpäiväisen kuin lemmenseikkailun takia. Ei, venäläiset, ne olivat haaveilevaa kansaa, ne! Mutta lapsellisia ne olivat, peräti lapsellisia!
Tämä selitys minut pelasti. Kaikki olivat, mikä enemmän mikä vähemmän, valmiit hyväksymään käsityskantani, ja kauniin everstinrouvan ajutantilla oli kyllä monta kadehtijaa Cherbourgin upseerikasinolla, mutta tuskinpa nuorinkaan olisi halunnut olla hänen tilallaan — hänen ehdoillaan, nota bene!
Ennenkuin erosin iloisten toverieni seurasta, olin hankkinut itselleni Cercle des Russes et des Francais'in sihteerin osoitteen ja saanut selville, ettei minulle koituisi mitään vaikeuksia päästä sanotun yhdistyksen jäseneksi. Kotiin palattuani kirjoitin anomuksen, jossa pyysin muutaman päivän virkalomaa, vein sen asianomaiseen paikkaan ja seuraavana päivänä, puolisen aikoihin, sain sen iloisen tiedon, että loma oli myönnetty.
Samana iltana istuin junassa, joka vei minut Pariisiin. Olin päättänyt hinnalla millä tahansa hankkia kauniilta everstinrouvalta ja hänen romanttiselta ajutantiltaan tietoja muistiinpanoista ja sähkösanomista.