Olin niin innostunut kyselemään ja odottamaan vastauksia, että vallan unohdin tarkata kapteeni Dalmatjevia. Katseeni tähystelivät kaunista everstinrouvaa, ja vasta nyt myöhemmin muistelen nähneeni että ivansävyinen häive levisi hänen piirteihinsä, kun hän entisellä äänellään vastasi:
"Muistan hänen kuluttaneen puolet viime kesästä kirjoitellessaan jotakin Rusalkan perikadosta. Niin, hän lukikin minulle pari kappaletta, jotka minusta tuntuivat mainioilta. Hänellä oli kykyä, Salmatov-rukalla! Tunsin syvää osanottoa häneen, hän oli niin onneton...!"
Itseäni hillitsemättä nousin ja otin taskustani Rusalkan perikatoa käsittelevät muistiinpanot ja pyysin saada jättää ne hänelle luettavaksi. Huomenna hän varmaan tahtoisi ilmoittaa minulle, tunsiko hän ne Salmatovin kertomukseksi.
Hän otti ne hymyillen, selaili niitä ja ojensi ne sitte kapteeni Dalmatjeville hänen säilytettäväkseen.
"Tavatkaamme toisemme täällä huomis-iltana kello kymmeneltä", sanoi hän minulle, "siksi olen ne lukenut. Suotte minulle omituisen ilon muistella siten Salmatov-parkaa. Kiitos ja hyvää yötä! Meidän on lähdettävä, Dalmatjev!"
Kiitin ja kumarsin, ja me erosimme.
Seuraavana iltana odotin turhaan everstinrouva Dorshinskia ja kapteeni Dalmatjevia. Istuin klubissa kello kolmeen saakka aamulla, eivätkä he vain saapuneet. Seuraavana päivänä sain Cercle des Russes et des Francais'issa kuulla, että everstinrouva oli lähtenyt Pariisista ja kapteeni hänen mukanaan. Kukaan ei tiennyt minne.
Muistiinpanoja en saanut milloinkaan takaisin. Sen käännöksen, joka sisältyy tähän kertomukseen, olen sommitellut ulkomuistista.
Miksei everstinrouva luovuttanut minulle muistiinpanoja takaisin? Mitä syytä hänellä oli ne pitää? Oliko kapteeni Dalmatjev sama kuin Salmatov? Oliko hän muistiinpanojen kirjoittaja vai oliko todella toinen luutnantti Solovin ne kyhännyt Rusalkassa?
Siinä on Suomenlahden salaisuus.