"Tunsitte siis hänet?" kysyin.
"Ah — varsin hyvin!" vastasi hän väsyneesti.
"Tiedättekö siis", jatkoin innokkaasti, sillä minussa välähti toivo saada vielä selville asian oikea laita, "tiedättekö siis jotakin hänen muistiinpanoistaan ja mistä syystä häntä kuulutetaan haettavaksi?"
"En — viimeksimainitsemastanne seikasta en tiedä mitään..."
"Entä hänen muistiinpanoistaan? Ja mitä yhteyttä sillä on Rusalka-juttuun?"
Elettäkään muuttamatta, valittavasta ja surullisena hän kertoi seuraavaa:
"Salmatov oli uneksija, jonka elämän täytyi päättyä onnettomasti. Hän eleli haaveissaan, hän oli jonkunlainen nero, joka oli joutunut väärälle uralle. Hänestä olisi pitänyt tulla runoilija. Hän sepitti nidoskaupalla minulle runoja — kauniita runoja..."
"Ja hän kirjoitti jotakin myös Rusalkasta...?" sujautin väliin kysymyksen.
"Rusalkan surullinen kohtalo koskee syvästi kaikkia venäläisiä ... tietysti häntäkin. Hänellä oli veli, joka palveli Rusalkassa merikadettina hukkuneiden joukossa..."
"Tiedättekö, kirjoittiko hän eläessään muistiinpanoja, jotka hän on kuvitellut jonkun Rusalkassa olleen kyhäämiksi?"