Mua likell' olit vainen,
Kuin onni pettyvää,
Kuin tyhjyys, missä maine,
Kuin sauva kerjääjää.
Mua likell' olit aivan,
Kuin kukkaa rusko yön,
Kuin kantajata vaivan
On taakka olkavyön.
Sa minuun liityit luokse,
Kuin lempeen tunnustus —
Sa, kevään riemu, tuokse,
Sen mennyt toivomus.
16.
Kun ilta jo kaukometsät
Ja lahdelmat purppuroi,
Ja tunnelman ihmeen hienon
Se hämärin piirtein loi,
Niin nauttivi herkkä mieles
Sopusointua näytelmäin;
Kaikk' ihmeen ehjästi tunnet
Tosi-innoin ja haavepäin.
Saa hehkua lausees silloin,
Soi sointuina vastineet,
Ja arki-ihmiset luonas
Niin ihanteellisiks teet.
Mut kaikkea kaihoin peittää
Kuin empimys sanomatoin:
Sä melkeinpä pelkäät näyttää,
Miten helposti petyit noin.
17.
Verkkaan kuin hohde illalla haipuu
Taa vesitaipalen välkkyvän vyön,
Hiljaa kuin tuuli aaltohon untuu,
Loitolla, siinnossa tummuvan yön,
Myöhään kuin kaiku, saaristoneidon
Laulujen laattua, loppuhun soi,
Unhotan lemmen, mi hohdetta eloon,
Raitista tuulta ja lauluja toi.