— Mikä ei kannata?
— Elää säännöllisesti…
— Tuollaista sitä saapi kuulla! Ei kannata köyhän elää säännöllisesti! Mitä ajattelematonta puhetta! Koeta kerran todenperästä alkaa uutta elämätä! Ryhdy taisteluun! Jätä pois nuo 10 pennin ryypyt ja 30 pennin olutpullot! Karta anniskelua ja muita kirouksen pesiä! Päätä se heti ja rukoile Jumalaa, että hän tukisi, auttaisi ja vahvistaisi sinua tässä taistelussa. Tee työsi Jumalan pelvossa! Mene työstäsi, poikkeamatta mihinkään, suoraan kotiasi vaimosi ja lastesi luo, joiden tuki ja turva sinä yksin olet.
— Mikäs siitä sitten…
— Kun täten olet jonkun aikaa täydestä mielestäsi ja voimastasi taistellut, niin alkavat seuraukset näkyä. Kalpeus vaimosi ja lastesi kasvoilta alkaa kadota, repaleiset vaatteet heidän päältään hävitä, puhtaus vallita majassasi, riidat ja torat loppua huoneestasi, ja sinä itse… sinä olet tyytyväinen, mielesi rauhallinen, sinä tunnet itsesi kristillisen yhteiskunnan jäseneksi ja Jumalan valtakunnan perilliseksi.
Mies seisoi ääneti, katsellen pitkin kovaa katua.
— Tiedän hyvin, mitä ajattelet. Vaimosi laittoi sinut asialle ja nyt tuumailet, että jos saisit tarvittavat 20 markkaa, niin olisit valmis alottamaan uutta elämätä. Kuule, hyvä mies! Minä annan sinulle nuo rahat. Osta tarpeet, joita vaimosi pyysi, ja vie loput rahat hänelle. Hyvästi! Muista aina: rukoile ja tee työtä.
Niin puhuen antoi nainen hänelle 20 markkaa, pisti kättä ja meni matkojansa.
Mies jäi miettimään tapausta. Hänestä tuntui kummalta kuinka nainen tiesi hänen ajatuksensa, hänen elämänsä, hänen tapansa ja tarpeensa, ja kuinka se puhui lempeästi ja kauniisti! Ei se mahtanut olla oikea ihminen. Ja mies lähti asioilleen.
Kun hän oli ehtinyt Esplanaadikadulle, tuli häntä vastaan siististi puettu räätälinsälli.