— Tämä on kuitenkin merkillistä tämä köyhän elämä! Tee työtä, tee hengen edestä, tuskin saat mitä elämiseksesi tarvitset… ryypystä ei puhettakaan. Jos sen otat, olet juoppo. Sanotaan: rupea raittiiksi, raittiusseuraan, elä säännöllisesti. Niinpä niin. Hyvä on rikkaan olla raitis ja säännöllinen, saattaa juoda mitä tahtoo, ja syödä mitä haluttaa… siten saattaa olla säännöllinen. Toista on täällä köyhän. Hänen täytyy syödä mitä saapi, ravitsipa se taikka ei, kunhan vaan täyttää vatsan; juoda mitä anniskelut tarjoovat. Niin anniskelut, nuo kapakat, jotka hyvät ihmiset ovat perustaneet juoppouden hävittämiseksi, köyhän auttamiseksi ja tiesi sen mitä kaikkea hyvää tarkotusta varten. Sitä se on, ottipa sen puolin taikka toisin, että köyhä, että työmies on holhuun alainen…
Tätä sanoessaan oli hän läkähtyä.
Samassa tuli häntä vastaan nainen, tyttö, nuori ja kaunis.
— Miksi vaikeroit, hyvä mies? kysyi nainen leppeästi.
— Enhän minä puhu mitään.
— Vaanpa ajattelet…
— En pahaa.
— Et vainen. Valittelet köyhän vaivoja ja kurjuutta, soimaat ja kadehtit onnellisempien kohtaloa ja unhotat, ett'ei Jumala pane kenellekään raskaampata kuormaa, kuin hän kantaa jaksaa. Oletko kertaakaan ajatellut, minkä verran sinä ehkä itse olet syynä kohtaloosi? Oletko tosiaankin kaikesta voimastasi koettanut parantaa asematasi? Oletko koettanut elää säännöllisesti ja raittiisti? Oletko koskaan pyytänyt Jumalalta voimaa alkaaksesi uutta elämätä? Oletko milloinkaan rukoillut itsesi, perheesi ja lähimmäisesi edestä? Oletko kertaakaan tuntenut sitä rauhaa mielessäsi, jota harras rukous tuottaa?
Mies katseli naisen vakaita silmiä eikä virkkanut mitään.
— Ei se kannata köyhän, sanoi hän viimein.