Antin mieltä karvasteli, kun hän oli luvannut tehdä ostokset ja mennä kotia. Hän ei kuitenkaan kyennyt lähtemään, vaan jäi jatkamaan maistelemista.
— Nyt on sinun vuorosi, sanoi Kusti, kun viimeiset oli juotu.
Tottahan sinäkin puolestasi, kun sinulla kerran on rahaa.
— Mistä sinä tiedät minun rahani? Häh? Sano!
— Arvaan, ett'et sinäkään rahatta ole.
— Enkä olekaan, jos se kerran siksi tulee. Olutta, enemmän olutta pöytään, huusi Antti, josta olut oli ehtinyt kaikki hyvät aikeet haihduttaa.
Kusti Kähkösen mieltä kutkutti, mutta ei hän vielä ääneen nauranut.
— Tästä tulee hyvä, vel' Antti, erinomaisen hyvä, kunhan vielä hiukan maistellaan, puhui Kusti.
— Täytyisi kai sitä saada ruokaakin, eihän tässä elettäne ainoastaan juomalla, sanoi Auvinen.
— Eipä, ei. Vaan ei syödä tässä — näyttäisi rumalta — mennään toiseen esitteli Kähkönen.
— Sitä minäkin.