Punanen lippu.
Aamusta varhain on hän jo siellä liikkeessä, ratavartija, uskollisena toimessaan. Hän tarkastelee rataa, karkottaa kaikki luvattomat kuljeksijat radalta, niin kaksi- kuin nelijalkaisetkin, ja avaa ja sulkee portit radan molemmilla puolin, kun juna tulee ja ohitse kiitää… Kulkee, näet, maantie siltä kohtaa radan ylitse. Ja saatuansa portit kiinni, ottaa hän lipun taikka lyhdyn, aina sen mukaan mikä vuorokauden aika on, ja näyttää esiin porhaltavalle junalle, että tie on täydessä kunnossa niin pitkälti kuin hänen piirinsä ulottuu ja huoleti saapi laskea menemään täyttä pohtia. Kun juna on ohitse, aukasee hän portit ja viepi verkkaan lipun takaisin kojuun. Noista porteista onkin puuhaa koko lailla, varsinkin kesäaikana, jolloin junia kulkee monin kymmenin päivässä ja ajajiakin on ehtimiseen…
Usein tapaan minä hänet kävelymatkoillani, istun hänen kojussaan, lepuutan jalkaani ja juttelen hänen kanssaan joko menneistä ajoista taikka päivän tapahtumista. Koju on pieni, kummallakin sivulla penkit ja pieni ikkuna molemmissa sivuseinissä sekä perässä kamiini, että talvipakkasessakin on koju suloisen lämmin, kun vaan puita muistaa pesään heittää. Ennen oli tukala talvisin, kun ei ollut kamiinia, nykyisin tässä jokunen vuotta sitten toimitettiin tuo siunattu lämmitin, ett'ei tarvitse pakkasellakaan vilussa värjötellä.
Hän on jo vanha mies, elämän lumet peittävät hänen päänsä ja vaalennut on partakin leuvan alla. Kooltaan on hän keskimaita, ystävällinen ja hyväntahtoisen näköinen. Valtion töissä on hän harmaantunut, sillä niissä on melkein koko ikänsä toiminut. Oli tullut ensin Saimaan kanavalle työhön ja siitä päivin uskollisesti toimensa täyttänyt. Kanavatyöstä oli hän siirtynyt rautatietyöhön Pietarin radalle ja sen valmistuttua päässyt ratavartijaksi.
Omasta elämästään ei hänellä ole mitään järkyttäviä, jännittäviä kohtauksia kerrottavina, sillä se on ollut tyyniluontoisen miehen rauhallista elämätä, vaan sitä enemmän on hän nähnyt ja kuullut sillä pitkällä ja melkein tiettömättömällä taipaleella, jolla hän on viipynyt hamasta lapsuudestansa tähän päivään asti. Hän puhelee mielellään, juttelee ja kertoo näkemistänsä ja kuulemistansa, kun tutustuu ja kuulijassa harrastusta huomaa…
— Nyt se on kuollut, sanoi hän eräänä sunnuntai-aamuna, kun tulin hänen kojuunsa, sitten kun hyvät päivät oli tehty ja kuulumiset kysytty…
— Nyt se on kuollut.
— Kuka? Kuka on kuollut?
— Sepä, josta tuonnoin kerroin.
Minä koetin koota ajatuksiani, muistella, selailla kaikkia mielessäni olevia muistoja, kertomuksia ja tarinoita.