Vaimonsa hommasi sillä välin talouden toimissa. Hän valmisti ruuan, piti majan hyvässä hoidossa, teki pesut ja mitä muuta talossa tarvittiin, auttelipa vielä miestään missä kykeni. Ja lomasta, lepohetkinään, istui hän majan ovella ja luki ja tutkisteli kirjaa, joka hänellä oli, ja kun mies saapui hänen luokseen, levähtämään ankarasta työstään, luki hän ääneen.
Näin elivät he jonkun ajan, eivätkä ihmiset heistä välittäneet eivätkä he ihmisistä. Ne kyllä kuulivat hakkuun metsästä, mutta eivät siitä sen enempätä huolineet, sillä siellähän sitä hakataan, missä puita on. Mutta kun mies oli saanut hongan hakatuksi ja se suurella ryskeellä ja rytinällä kaatua rouskahti, niin ihmiset alkoivat höristellä, että mikäs outo rytäkkä se sieltä kuului, ja uteliaina lähtivät kurkuilemaan, että olisiko siellä mitä uutta nähtävää ja kuultavaa.
Mutta kun tulivat, eivät ne nähneet muuta kun suuren männyn kaadettuna ja miehen, joka oksi puuta, ja havumajan ja naisen lukemassa sen ovella. Toiset kääntyivät kohta takaisin, kun ei siinä mitään sen kummempata ollut, toiset seisahtuivat kuitenkin katselemaan, töllistelemään miehen toimia ja havumajaa ja lukevata naista, ja jotkut uteliaat tulivat aivan lähelle ja istuutuivat kannon päähän, katsellen ja ilakoiden.
— Mitä sinä siitä teet? kysäsi yksi piloillaan.
— Venettä, vastasi mies toimissaan.
Kysyjä tyrskähti nauruun ja lähti ilkamoiden pois. Mutta kohta oli toinen kysyjä mailla:
— Minkä sinä aiot siitä tehdä?
— Veneen.
— Ja kysyjä alkoi nauraa kohti kurkkuaan.
— Ettäkö oikein veneen tuosta puusta, vaikka ranta on täynnä entisiä ja oikeita veneitä? kysyi hän naureskellen.