— Onko se mielipuoli, tuo polonen? kysyi hän hetken päästä toisilta.
— On, on, on, kuului väkijoukosta. Uteliaita nimittäin virtasi uusia ja yhä uusia katsomaan.
Mies oli jo sillä välin saanut veneen valmiiksi ja tehnyt airot ja melan. Hän pani ne veneeseen ja hilasi sen vaimonsa kanssa rantaan.
— Mene sinä perään, minä soudan, sanoi vaimo.
— Niinhän sitä on tähän asti tultu: nainen on soutanut ja mies pitänyt perää. Mutta nyt ruvetaan tekemään päinvastoin. Mene sinä perää pitämään, sillä sinulla on tarkempi silmä, minä soudan, puhui mies.
Nainen otti kirjansa ja meni perään. Mies työnsi veneen vesille, hyppäsi siihen ja istui soutamaan, ja niin alkoi matka.
Mutta ihmiset, jotka jäivät rannalle, nauraa hohottivat kohti kurkkuaan.
— Kun palaavat, niin pääsevät sairaalaan, sanoivat ne keskenään.
— Kauan kesti matka. Nainen istui perässä ja valvoi matkan suuntaa, mies souti tarmokkaasti ja matka joutui ja tie lyheni rauhallisesti, kunnes he muutamana tyynenä iltana laskivat Onnen saaren rantaan.
Rannalla oli saaren hengetär heitä vastaan ottamassa. Hän otti kirjan naisen kädestä ja katseli sitä.